Runolaulu-Akatemia tulee paikkaamaan runolaulututkimuksen puutteita

Kuhmossa kulttuurikeskus Juminkeko aloitti Runolaulu-Akatemian kaksivuotisen perustamishankkeen vuoden 2008 alussa. Runolaulu-Akatemiaa on valmisteltu jo 1990-luvun lopulta saakka, jolloin Kuhmossa aloitettiin kansanmusiikin tallennus- ja elvytystoiminta.

kulttuuri

Juminkeko-säätiön puheenjohtaja Markku Niemisen mukaan Runolaulu-Akatemiaa tarvitaan, koska vanhinta suomalaista musiikkimuotoa, runolaulua, ei ole tutkittu riittävästi kokonaisuudessaan. - Runolaulussahan on kaksi osaa: runo ja laulu. Kansanrunoudesta on tehty paljonkin tutkimusta ja meillä on hyviä tutkimuslaitoksia, mutta runolaulun melodioiden tutkimusta ei ole aikaisemmin tehty samassa yhteydessä, sanoo Nieminen. Kenttäkoulutuspaikka perinteenkerääjille Juminkeko-säätiö on jo parinkymmenen vuoden ajan harjoittanut kansanperinteen ja muistitiedon keruuta Karjalassa ja Kainuun alueella. Runolaulu-Akatemian on tarkoitus toimia yliopisto-opiskelijoiden kenttäkoulutuspaikkana ja laajentaa Juminkeon yhteistyötä Sibelius-Akatemian sekä Joensuun ja Oulun yliopistojen kanssa. - Ideana on myös, että Runolaulu-Akatemia valmistelee lastentarhoja ja kouluja varten runonlaulun opetuspaketteja. Ne on tarkoitus antaa koulujen käyttöön niin Suomessa kuin Karjalan tasavallassa, Markku Nieminen kertoo. Runolaulu-Akatemian perustamiskustannukset ovat kaikkiaan noin 800 000 euroa, johon saadaan varat EU:n rakennerahastoista. Kuhmon kaupungin rahoitusosuus 46 000 euroa vahvistui maanantaina. Talo pystyyn Vanhan Kalevalan 175-juhlavuodeksi Runolaulu-Akatemialle on suunnitteilla oma rakennus, jossa olisi tilat Juminkeon kuva- ja äänitearkistoille sekä konserttisali kansanmusiikille. Runonlaulaja Ontrei Malisen kanteleen innoittamana talo on jo saanut nimekseen Koppa, ja sen piirtävät arkkitehdit Mikko Heikkinen ja Markku Komonen. Kopan on tarkoitus olla valmis vuonna 2010, joka on Vanhan Kalevalan 175-vuotisjuhlavuosi. - Näin siitä tulisi juhlavuoden muistomerkki, joka tutkimus- ja koulutustoiminnan avulla vahvistaisi suomalaisen kulttuurin juurien tunnetuksi tekemistä, toivoo Nieminen. Talon rakentamiseen anotaan tukea Työ- ja elinkeinoministeriöltä. YLE Uutiset