1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

IATA povaa miljarditappioita lentoyhtiöille

Kansainvälisen ilmakuljetusliiton IATA:n pääjohtaja Giovanni Bisignani ennustaa, että lentoyhtiöiden tappiot voivat tänä vuonna kohota yhteensä yli 4,1 miljardiin euroon.

Hän arvioi, että selviytyäkseen kriisistä ilmailuala tarvitsee suuria muutoksia.

- Lentoliikenne on keskellä hallitsemattomien polttoainekulujen ja laskevan kysynnän myrskyä. Huolimatta öljyn hintapaineiden hienoisesta helpottamisesta ilmailu on hauras teollisuudenala keskellä kriisiä. Odottelu ei auta. Alalla tarvitaan isoja muutoksia, Bisignani sanoi keskiviikkona Australian ilmailutoimittajien tilaisuudessa Sydneyssä.

Hän varoitti, että jo kaatuneiden kahdenkymmenenviiden lentoyhtiön seuraksi on tulossa vielä lisää yhtiöitä ja että tilanne on jo pahempi kuin heti New Yorkin terrori-iskujen jälkeen, jolloin ilmailuala sukelsi siihen asti pahimpiin vaikeuksiinsa.

Viime vuonna lentoyhtiöt pinnistivät tuloksensa yhteensä 3,8 miljardia euroa plussalle kuuden tappiollisen vuoden jälkeen. Kulu- ja tehokkuusohjelmiensa avulla lentoyhtiöt saivat Bisignanin mukaan pienennettyä markkinointikulujaan neljänneksellä, parannettua polttoainetehokkuuttaan vajaalla viidenneksellä ja pudotettua muita kuin polttoainekuluja myös vajaalla viidenneksellä.

Tänä vuonna raakaöljyn hinta on noussut korkeimmillaan yli 140 dollariin tynnyriltä, kun se kuusi vuotta sitten liikkui 25 dollarissa tynnyriltä. Tuolloin lentoyhtiöiden polttoainelasku oli 27,1 miljardia euroa.

Bisignani laskee, että jokainen yhden dollarin korotus tynnyrihintaan lisää lentoyhtiöiden polttoainekustannuksia 1,1 miljardilla eurolla.

- Hinta nyt on laskenut runsaaseen 110 dollariin tynnyriltä, mikä on lentoyhtiöiden kannalta hyvä asia. Kukaan ei kuitenkaan odota hinnan olevan laskemassa sadan dollarin alapuolelle eivätkä lentoyhtiöiden kulu- ja tehokuurit mitenkään riitä kuromaan kiinni kuilua tulojen ja kohonneiden kustannusten välillä. Lisäksi epävakaa kansainvälinen tilanne Venäjällä ja Lähi-idässä voi hetkessä sinkauttaa öljyn hinnan taivaisiin, Bisignani sanoi.