Obama piti odotetun puheensa Denverissä

Yhdysvalloissa demokraattien presidenttiehdokas Barack Obama on pitänyt linjapuheensa Denverin puoluekokouksessa. Puheessaan Obama arvosteli nykyisen presidentin George Bushin kautta epäonnistuneeksi, hyökkäsi kovin sanoin kilpakumppaniaan republikaanien John McCainia vastaan ja lupasi palauttaa Yhdysvaltain kansainvälisen maineen.

Ulkomaat

Obama sanoi päättävänsä nykyisen presidentin epäonnistuneen politiikan. Osansa sai myös republikaanien presidenttiehdokas John McCain.

Puheensa aluksi Obama hyväksyi virallisesti puolueen presidenttiehdokkuuden. Puhetta Denverin jalkapallostadionilla seurasi noin 80 000 demokraattisen puolueen jäsentä ja miljoonia televisionkatsojia. - Olemme täällä, koska rakastamme tätä maata liian paljon antaaksemme seuraavien neljän vuoden näyttää juuri samalta kuin kahdeksan edellistä vuotta, Obama sanoi. Toisin kuin McCain, Obama lupasi lopettaa verohelpotukset yrityksille, jotka ulkoistavat työpaikkoja ulkomaille. Sen sijaan tavallisten amerikkalisten verotaakkaa hän helpottaisi. Obama korosti amerikkalaista unelmaa Puheessaan Obama sanoi kääntävänsä Yhdysvaltain talouden laskusuhdanteen takaisin nousuun. Lisäksi hän vetosi yhdysvaltalaisiin kallistuneen energian aikana lupaamalla lopettaa Yhdysvaltain riippuvuuden ulkomaisesta öljystä 10 vuodessa. Lisäksi Obama lupasi vetää yhdysvaltalaisjoukot Irakista ja palauttaa Yhdysvaltojen kansainvälisen arvostuksen. Obama kertoi tekevänsä parhaansa myös, jotta amerikkalainen unelma pysyisi elossa. Hän sanoi kuuntelijoilleen, että "meidän unelmamme voivat olla yhtä". Obaman puhe oli ajoitettu päivään, jolloin tulee kuluneeksi 45 vuotta kansalaisoikeustaistelija Martin Luther Kingin historiallisesta "Minulla on unelma" -puheesta. Republikaanit kritisoivat puhetta

Republikaanit ovat jo ehättäneet tuomita Obaman linjapuheen harhaanjohtavana. Republikaanit kutsuivat myös urheilustadionin kreikkalaispylväiskkölavasteita Obaman temppeliksi. McCainin kampanjatoimisto toisti aiemman kritiikkinsä, jonka mukaan Obama ei ole valmis presidentiksi.

Obama on Yhdysvaltain valtapuolueiden ensimmäinen afroamerikkalainen presidenttiehdokas. Hänet nimitettiin demokraattien presidenttiehdokkaaksi keskiviikkona.

Lähteet: AP,AFP