Gustav voimistui hurrikaaniksi

Viranomaiset ovat aloittaneet ihmisten vapaaehtoisen evakuoinnin Gustav-myrskyn tieltä New Orleansissa Yhdysvalloissa. Gustav voimistui hurrikaaniksi perjantai-iltana. Sen ennustetaan iskevän Yhdysvaltojen eteläosiin vaarallisena 3. luokan hurrikaanina tiistaina.

Ulkomaat

New Orleansin alueella suunnitellaan jo pakkoevakuointeja lauantai-iltapäivälle, mikäli myrsky ei osoita laantumisen merkkejä.

Aiemmin Louisianan kuvernööri julisti osavaltion hälytystilaan lähestyvän myrskyn vuoksi.

Meksikonlahdella toimivat öljy-yhtiöt varautuvat vetämään henkilöstönsä pois porauslautoilta. Myrskyuhka yhdessä Georgian tilanteen kanssa on nostanut öljyn hintaa, joka New Yorkin pörssissä on noussut runsaalla dollarilla. Hinta oli torstaina iltapäivällä vajaat 119 dollaria barrelilta.

Myrskyn kerrotaan surmanneen Haitissa 59 ihmistä, Jamaikalla 11 ja Dominikaanisessa tasavallassa kahdeksan ihmistä.

Myös Atlantilla tuulet puhaltavat, kun Hannaksi nimetty trooppinen myrsky on muodostumassa. Hannan arvioidaan kulkevan kohti Bahamaa ja Floridaa ja saapuvan sinne ensi viikolla.

Reuters, AP, YLE Uutiset