Harkinnanvaraista avustusta haki 106 kuntaa

Vähävaraisille kunnille tarkoitettua harkinnanvaraista rahoitusavustusta haki tänä vuonna 106 kuntaa, yhteensä liki 111 miljoonan euron arvosta.

talous

Haettu summa oli keskimäärin 135 euroa asukasta kohti. Valtio myöntää avustuksia kaikkiaan 20 miljoonaa euroa.

Viime vuonna harkinnanvaraista tukea haki 143 kuntaa yhteensä 141 miljoonan euron edestä. Valtiovarainministeriö tulkitsee tiedotteessaan, että syy pienentyneisiin lukuihin on kuntatalouden yleinen kohentuminen sekä uudet kuntaliitokset.

Valtioneuvosto päättää kuntien avustuksista hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemen (kesk.) esityksestä. Avustukset maksetaan kunnille viimeistään tämän vuoden loppuun mennessä.

Harkinnanvaraisen avustuksen hakuaika päättyi sunnuntaina. Hakemukseen oli liitettävä myös kunnan suunnitelma siitä, miten se aikoo itse tasapainottaa talouttansa.

Harkinnanvaraista rahoitusavustusta voidaan valtionosuuslain 13. pykälän mukaan myöntää kunnalle, joka on taloudellisen tuen tarpeessa poikkeuksellisten tai tilapäisten vaikeuksien vuoksi. Lain mukaan valtionapuviranonmainen voi asettaa avustuksen myöntämiselle ja käytölle kunnan talouden tervehdyttämistä koskevia ehtoja.

Linkki: avustusta hakeneet kunnat (pdf-tiedosto) (siirryt toiseen palveluun) YLE Uutiset