1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. luonto

Kanadan napa-alueiden jää hupenee hälyttävää vauhtia

Kanadalaiset tutkijat ovat huolissaan napa-alueiden jääpeitteen nopeasta katoamisesta. Kanadan tärkein jääkansi, Ellesmeren saaren jääkansi on kutistunut yksin tänä vuonna jo 23 prosenttia.

luonto

Jääkansi, eli merta peittävä, mutta mantereeseen kiinnittyvä jääpeite, on muodostunut 4 000 vuotta sitten.

Quebecin yliopiston pohjoisten alueiden tutkimiseen erikoistunut yksikkö on seurannut jääkansien muuttumista. Sulamisen nopeus on yllättänyt tutkijat. Yliopisto arvioi keväällä, että tänä kesänä Ellesmeren jääkansi menettäisi koostaan 20 neliökilometriä. Todellinen sulaminen on ollut yli kymmenen kertaa nopeampaa.

Ellesmeren jääkansi koostuu viidestä osasta. Niistä suurin, vajaan 400 neliökilometrin kokoinen Ward Huntin jääkansi on tutkijoiden arvion mukaan hajoamassa kokonaan. Markhamin jääkansi on irronnut mantereesta ja Sersonin jääkansi on menettänyt 60 prosenttia koostaan.

Jäätutkijoita harmittaa erityisesti se, että jääkansilla on oma, ainutlaatuinen eliöstönsä, joka nyt on peruuttamattomasti tuhoutumassa. Näitä biotooppeja ei ole ehditty tutkia juuri lainkaan.

Tutkijoiden mukaan jääkansien katoaminen vastaa täsmälleen ilmastotutkijoiden ilmastonmuutoksesta tekemiä ennusteita. Niiden mukaan ilmaston lämpeneminen vaikuttaa voimakkaimmin pohjoisilla alueilla ja siellä nähdään myös ensimmäiset muutokset.

Kanadan pohjoisosassa on mitattu tänä kesänä lähes 20 asteen lämpötiloja, kun korkeimmat keskimääräiset lämpötilat ovat seitsemän asteen luokkaa.

Lähteet: Reuters

Lue seuraavaksi