Kissa nimeltään koira

Perheemme teini sai isoilta sisariltaan Prometheus -lahjaksi kissan. Tiesin oitis, että kissa kertoo yhteiskunnastaan, kulttuuristaan ja ajastaan jossa elää. Oma kissasuhteeni perustuu 50-luvun Mikkiin, 60-luvun Paatiin (Patrick) ja Mikkoon.

Kotimaa

Miljöö on lapsuuteni koti Mankkaalla, siis eräänlaisella landella. 80- ja 90- luvun oman perheeni kissat olivat Miiru, Lotta ja Pörri, jotka olivat juttuni alussa mainittujen lahjoittajien kissoja. Kahdesta jouduttiin luopumaan yhden perheenjäsenen kissa-allergian vuoksi. Lääkärin määräyksestä.

Kaikki tietävät jaon kissaihmisiin ja koiraihmisiin. Olin luullut olevani kissaihminen, mutta muuan Terra ja tuoreempi tuttavuus kaksoispaimenkoira Jim ovat saaneet minua epäilemään identiteettiäni. Aloin ujosti kannattaa kumpaakin lajiketta, mutta onko olo silloin kuin yrittäisi kannattaa Jokereita ja HIFKiä yhtä aikaa?

Sitten tuli tämä uusi tulokas. Hässäkkä 13 viikkoisen vilistäjän kanssa saa minut ihmettelemään tulkintahorisontin muutosta. Kissathan ovat nykyään kuin koirat. Kävi ilmi, että vanhat kissakäsikirjoitukset eivät päde. Kissat ovat entistä enemmän lemmikkejä ja perheenjäseniä. Niihin voi suunnata kaikkia tunteitaan. Niiden kanssa kehkeytyy ihmissuhteita muistuttavia spiraaleja. Ne ovat huoneolioita. Niiden nimet ovat ihmisten nimiä. Tämä tarinan kohteena oleva kissa päätyi Lyyliksi.

Lyyli olisi kuitenkin voinut olla joku toinen tuleva huonehenkilö. Yksi kissaihminen ei suostunut myymään kissaansa tähän kotiin, koska hän ei ollut vakuuttunut perheen kissauskottavuudesta. Kaupungin pientaloalueella asuvina kaavailemme katin laittamista kulkemaan vapaasti ulkona. Se oli väärä vastaus. Toinen väärä vastaus liittyi entisiin kissoihimme ja tuohon allergiakeissiin. Raskauttava menneisyys, ei syntynyt kauppaa kissatietoisen kauppiaan kanssa. Halukkaille ostajille ei myyty. Reilu kissakauppa tsekkaa ensin ostajien taustat!

Onneksi markkinat ja Keltaisen Pörssin nettikauppa auttoivat ja sopiva kissa löytyi.

Aluksi se oli arka. Äkkiä nettiin katsomaan mitä sanotaan kissasta, joka tulee uuteen kotiin. Luin vivahteikkaita selvityksiä kissan mielentiloista, muuttostressistä, ahdistuksesta, aggressiivisuudesta, erilaisista kissaluonteista sekä moninaisista leikkitavoista. Käskettiin saamaan selville mikä on oman kissan tyyppi, jotta ei kasvata sitä väärin. Tämähän on puhdasta Jari Sinkkosta - hän on sanonut ihmislapsista, että yleispätevää kasvatusta ei olekaan - mikä sopii Selmalle, ei sovi Sannalle, kasvatuksen taito on kasvattajan herkässä kyvyssä loihtia esiin kasvukkaan potentiaalit. Tarvitaan erityistä pentusilmää.

Olin aiemmin ymmärtänyt että tämä osasto koskee vain koiria - niitä kasvatetaan. Koirille on myös mielenterveyspalveluja.

Nyt havaintoni viittaavat siihen, että jostain löytyy varmasti jo kissapsykologejakin. Vanha käsikirjoitukseni kertoo, että kissa on sellainen anarkisti, että sitä ei niin vain ohjailla. Sen voi ovelasti hassuttaa johonkin temppuun, mutta monta kertaa juoni on kissan määräämä. Jos sille ostaa kalliin korin nukkumista varten, se on viimeinen paikka minne se tahtoo. Sitä voi koettaa opettaa, mutta se päättää itse mitä oppii.

Tätä lausumaa olen alkanut epäillä. Entä jos onkin niin että kissat vain ovat esimerkiksi koiria tyhmempiä. Koirat sentään ymmärtävät puhetta. Jo mainittu Jimi istui kerran 25 minuuttia hievahtamatta ruokakupin ääressä, koska emäntä oli unohtanut sanoa sille, ole hyvä. Kissa on anarkisti, koska ei ymmärrä mitä sille sanotaan.

Tätä lausumaa kissaihminen ei hyväksyisi. Netissä on paljon juttuja kissojen opettamisesta. Kissa-agilityä. Minä sain Lyylimme raapimaan erikseen sille eläinkaupasta ostettua raapimislautaa. Toisaalta sillä on vieläkin kahden viikon uudessa kodissa asumisen jälkeen vaikeuksia selvittää mitä on missäkin kerroksessa. Yleensä se tulee sinne minne muutkin perheenjäsenet asettuvat. Erityisen mairea se on nälkäisenä, kehrää, tekee juttua, eräiden tarkkailijoiden mukaan yrittää jopa muodostaa sanoja sekä lauseita.

Ruoka on oma teemansa. Omassa himassa oli niin, että kissa - joka oli eräänlainen kotieläin, ei ehkä niinkään lemmikki - sai syödäkseen mitä muilta jäi. Mutsi toi hallista sille keuhkoa. Nykytiedon mukaan ravintoarvoltaan heikointa mitä saattaa kissalle tarjota. Oli myös sitkeä usko, että kala on kissan herkkua ja sille hyväksi. Tuorein nettitieto kumoaa tämänkin - kalaa, keitettynä saa antaa sille vain korkeintaan kahdesti viikossa. Kissa on lihansyöjä ja proteiinista on sille lihamuodossa huolehdittava. Vegaaniksi sitä ei pidä yrittää. Sisälmyksiä ei suosita - keuhkot ei, maksa ei, sydän käy joskus, huolellisesti valmistettuna. Netin kissaspesialistit tietävät myös että marketin normaalikissamuona on laadultaan huonoa. Kulutusyhteiskunnan kissoillakin on siis roskaruokansa. Kannattaa suosia eläinkauppojen erikoistuotteita. Ja maksaa siis mitä, kysyn minä.

Modernissa kulutusyhteiskunnassa ihminen kertoo lemmikillään kuka hän on. Minä esimerkiksi kerron kissatarinoineni olevani yhteiskuntakriittinen sosiologi, joka todistaa vaikka oman elämänsä kautta vauraan kapitalismin viistosti viekottelevaa absurdiutta. Vaikka sitten lopettamalla paasauksen tällä kertaa seuraavasti. On erittäin ällistyttävää millaiset lemmikkiruokavalikoimat marketit pitävät sisällään. Se kertoo käsittämättömästä yhteiskuntamme vauraudesta. Onneksi emme ole Japani. Tokiossa on koirien gourmet-ravintoloita. Tommi Hoikkala

Lähteet: Kirjoittaja on nuorisotutkimusverkoston tutkimusjohtaja