Iso-Britanniassa taas henkilötietoja kateissa

Iso-Britanniassa on jälleen käynnistetty kiireellinen tutkimus henkilötietoja sisältäneen tietokonelevyn katoamisesta.

Ulkomaat

Tällä kertaa kadonneet tiedot koskevat noin 5 000 vankeinhoitolaitoksen työntekijää. Suurin osa levykkeen sisällöstä koskee vankeinhoidon laskutusta, mutta mukana on todennäköisesti myös yksilötietoja. Oikeusministeri Jack Straw sanoo olevansa erittäin huolestunut mahdollisesta tietovuodosta. Lisäksi hän vaatii selitystä siihen, miksi hänelle kerrottiin mahdollisesti vuoden takaisesta kommelluksesta vasta lauantaina. The News Of The World -lehden mukaan vankeinhoidon alihankkija EDS ilmoitti kovalevyn katoamisesta vankeinhoitolaitokselle heinäkuussa. Viimeksi levy oli nähty heinäkuussa 2007. Britannian hallitukselle on sattunut vastaavia takaiskuja viime aikoina tiheään. Viime kuussa puolustusministeriö myönsi, että siltä oli kadonnut tai varastettu vuodesta 2004 lähtien yli 700 kannettavaa tietokonetta tietoineen. Marraskuussa hallitus kertoi kadottaneensa 25 miljoonan lapsilisää saavan britin luottamukselliset tiedot. Viimeksi torstaina oli sisäministeriön vuoro tunnustaa, että siltä oli viety kaikkien Englannin ja Walesin rekisteröityjen rikollisten henkilötiedot.

Lähteet: AFP