Whitesnake Suomeen joulukuussa

David Coverdalen luotsaama legendaarinen Whitesnake saapuu esiintymään Suomeen joulukuussa. Viime keväänä ensimmäisen studioalbuminsa yli kymmeneen vuoteen julkaissut, kymmeniä miljoonia levyjä uransa aikana myynyt yhtye esiintyy Helsingin jäähallissa 12. joulukuuta.

viihde

Konsertin liput tulevat myyntiin Lippupalvelussa maanantaina 15. syyskuuta.

Yli 30-vuotisen uran tehnyt Whitesnake-yhtye henkilöityy pitkälti laulaja David Coverdaleen, joka perusti bändin jätettyään Deep Purplen vuonna 1977. Albumit kuten Come And Get It, 1987 ja Slip Of The Tongue ovat nousseet listaykkösiksi Atlantin molemmin puolin ja niiltä löytyvät biisit - kuten Don’t Break My Heart Again, Here I Go Again ja Fool For Your Loving - ovat kaikki laskettavissa klassisen rockin kulmakiviksi. Yhtye esiintyi edellisen kerran Suomessa viime kesänä Tampereen Sauna Open Airissa. Bändin keväällä julkaistu peräti yhdestoista studioalbumi Good To Be Bad nousi suoraan Suomen albumilistan sijalle viisi.

Lähteet: YLE Uutiset