Negativen Jonne Aaron kertoo vaikeasta lapsuudestaan

Negativen Jonne Aaron kertoo vaikeasta lapsuudestaan yhdessä kahden veljensä kanssa TV2:n Inhimillisessä tekijässä. Liimataisen veljekset ovat ensimmäistä kertaa yhteishaastattelussa, jossa he puhuvat mm. vanhempien alkoholiongelmista ja lastenkotiin joutumisesta.

viihde

Inhimillisessä tekijässä Liimataisen veljeksistä vanhin, nykyisin rock-managerina toimiva, Tommi kertoo joutuneensa huolehtimaan kahdesta veljestään vanhempien alkoholinkäytön takia. Jonnen ja Flinch-yhtyeessä vaikuttavan Villen koulu sujui kehnosti, varastelu, tupakka ja alkoholi astuivat kuvioihin. Ongelmien pahennuttua Jonne ja Ville joutuivat lastenkotiin. Veljekset joutuivat lopulta eroon myös toisistaa, kun Ville laitettiin sijaiskotiin.

Jonne Aaron kertoo Inhimillisessä tekijässä myös elämänsä käännekohdasta, joka oli kitaran saaminen 12-vuotiaana. Hän sanoo, että se oli kuin uskonnollinen herääminen tai rakastuminen ja musiikista tuli pakopaikka risaisessa maailmassa.

Liimataisen veljekset kertovat tarinaansa keskiviikkona 10. syyskuuta Inhimillisessä tekijässä TV2:ssa klo 22.05. Ohjelma on katsottavissa lähetyksen jälkeen myös YLE Areenassa yle.fi/areena.

Lähteet: YLE Uutiset