Television katselu on lisääntynyt digisiirtymän myötä

Digisiirtymän koko seitsemän vuotta kestäneen jakson aikana television päivittäinen katselu on lisääntynyt 13 prosenttia verrattuna vuoden 2001 lukemiin. Finnpanelin katsojamittauksen mukaan televisiota katseltiin maalis-elokuussa päivässä keskimäärin 2 tuntia 45 min.

Kotimaa

Lisäksi tallenteiden katseluun käytettiin keskimäärin 13 minuuttia päivässä.

Eniten on lisääntynyt 45 - 64-vuotiaiden ja vähentynyt 15 - 24-vuotiaiden television katselu, selviää Finnpanel Oy:n tilastoista. Digitalisointi on lisännyt myös katsottujen kanavien määrää. Nyt päivän aikana katsotaan keskimäärin viittä kanavaa ja viikoittain yhdeksää kanavaa. Suuret ovat edelleen suuria Ennen digitelevision aloitusta YLEn TV1:n, YLEn TV2:n, MTV3:n ja Nelosen yhteenlaskettu katsojamäärä oli 94 prosenttia. Nyt näiden yhtiöiden kaikkien kanavien yhteenlaskettu katseluosuus on noin 90 prosenttia. Maalis-elokuussa 2008 TV1:n osuus katsojista oli 24 prosenttia, MTV3:n 22, TV2:n 18, Nelosen 10, SUBTV:n viisi, YLEFST5:n ja Ylen Teeman yhteensä neljä, JIMin kolme, MTV:n maksukanavien ja Urheilukanavan kaksi. The Voicen ja MusicTV:n prosentin. Kaikkien muiden kanavien yhteenlaskettu katsojaosuus oli kahdeksan prosenttia. Eniten katsojia ennen iltayhdeksää Eniten televisiota katsellaan iltaisin ennen yhdeksää, jolloin tv:n ääressä on keskimäärin 1,8 miljoonaa suomalaista. Kaikkiaan kello 18 - 23 välisenä aikana television ääressä on keskimäärin miljoona katsojaa. Tallentava digisovitin on jo joka kolmannessa taloudessa. Silti suurin osa katselusta on ns. live-katselua. Vain noin 10 prosenttia katselusta siirretään myöhemmäksi tallennuksen avulla. Tallenteina katsotaan varsinkin ulkomaisia sarjoja, lastenohjelmia, elokuvia ja muuta viihdettä. Sen sijaan uutiset, urheilu ja ajankohtaisohjelmat halutaan nähdä livenä. Olympialaiset vetivät kansan tv-ruutujen äärelle Analogisten lähetysten loppumisen jälkeen katsotuin ohjelma on ollut Tanssii tähtien kanssa, jota katsoi huhtikuun 13. päivänä 1,3 miljoonaa suomalaista. Vastaavasti Euroviisufinaalia katsoi 1,2 miljoonaa ihmistä ja jääkiekon MM-kilpailujen Venäjä - Suomi-ottelua 16. toukokuuta 1,2 miljoonaa jännääjää. Kuluneen kesän aikana televisiota on katseltu enemmän kuin yhtenäkään aikaisempana kesänä 2000-luvulla. Varsinkin elokuussa nähdyt olympialaiset saivat ihmiset katsomaan televisiota. Finnpanel Oy mittaa television katselua 1 100 talouden otoksella. YLE Uutiset Finnpanel Oy (siirryt toiseen palveluun)