Hiilijalanjälkimerkkiä kaavaillaan opastamaan kuluttajaa ilmastotekoihin

Ilmastonmuutoksesta huolestuneet kuluttajat saattavat saada tulevaisuudessa tuotteisiin opastavia ilmastomerkkejä. Suomen ympäristökeskusten mukaan merkeillä voidaan tukea kuluttajia, jotka haluavat tehdä ilmastotekoja mutta eivät tiedä keinoja siihen.

luonto

Ilmastomerkkien hyötyjä ja puutteita arvioidaan valtioneuvoston julkaisemassa selvityksessä, jossa arvioidaan mahdollisuuksia ottaa kansainvälinen ilmastomerkki käyttöön myös Suomessa.

Maailmalla ilmastotietoa välitetään kolmella merkillä. Vaativin hiilijalanjälkimerkki jäljittää jokaisen tuotteen koko elinkaaren kasvihuonepäästöistä kierrätykseen.

Toinen merkki kertoo tuotannon tärkeimmistä vaiheista kuten kuljetuksen tuottamista päästöistä. Kolmas merkki on vapaaehtoinen ja se osoittaa ympäristön ja ilmaston kannalta hyviä vaihtoehtoja.

Britanniassa käytössä olevan hiiljalanjälkimerkin suurin haaste on tuotekohtaisten tietojen sekä päästöjen elinkaaren määrittelysääntöjen puute. Ilmastomerkit eivät myöskään saisi jättää huomiotta muita ympäristövaikutuksia kuten luonnon monimuotoisuuden häviämistä.

YLE Uutiset Selvitys ilmastomerkeistä löytyy myös verkosta. (siirryt toiseen palveluun) Ilmastomerkit ovat osa energiapoliittista selontekoa (siirryt toiseen palveluun).

Lähteet: Laske oma hiilijalanjälkesi.