1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Muotoilun valtionpalkinto keramiikkamuotoilija Päivi Rintaniemelle

Keramiikkamuotoilija Päivi Rintaniemi on saanut tämän vuoden muotoilun valtionpalkinnon.

Kotimaan uutiset

Palkintoperusteluiden mukaan Rintaniemi on osoittanut luovaa lahjakkuutta ja osaamista sekä suunnittelijana että yrittäjänä. Opetusministeriön ylijohtaja Riitta Kaivosoja luovutti 15 000 euron palkinnon perjantaina valtioneuvoston juhlahuoneistossa Helsingissä.

Palkintoperusteluissa kiitellään Rintaniemen (s. 1956) suunnittelemien posliinisten ja puisten käyttö- ja sisustusesineiden mallistojen selkeyttä ja ajattomuutta. Kehuja saa myös hänen Seinäjoella sijaitseva yrityksensä Amfora, joka on hyvä esimerkki kansainvälistymisestä ruohonjuuritason sinnikkään yrittämisen kautta.

Perusteluiden mukaan suunnittelijana ja yrittäjänä toimiminen kansainvälisillä markkinoilla vaatii lahjakkuutta, mutta ennen kaikkea rohkeutta ja tulevaisuuden visioita.

Rintaniemen mielestä käsityöläisyrittäjille on tänä päivänä enemmän uhkia kuin hänen aloittaessaan uransa 1980-luvun lopulla.

- Kilpailu on globaalia. Myös me käsityöläiset toimimme avoimella kilpailukentällä. Toisaalta tuntemus tekemistä ja näitä ammattikuntia kohtaan on vähentynyt. Siinä on aikamoinen haaste tekijälle rakentaa itselleen elinkeinoa, Rintaniemi pohtii.

Kotimaisuus ja kestävä kehitys tuotannon lähtökohtana

Vaikka Rintaniemen tuotteiden päämarkkinat ovat Keski-Euroopassa ja Kaukoidässä, luottaa hän tuotteiden valmistuksessa kotimaisuuteen. Kaoliini on käytettävistä materiaaleista ainoa, jota ei löydy Suomen maaperästä. Yrityksen käyttämä kvartsi ja maasälpä tulevat Suomesta. Yrityksessä myös valmistetaan omien reseptien mukaan savet, lasitteet ja värit.

- Kun asiakkaan tulevat kysymään, mistä maasta nämä tulevat, saamme vaastata, että Pohjanmaasta. Teemme kaiken itse ja hyvin pitkälle Pohjanmaalla. Kestävä kehitys on ollut alun perin meidän lähtökohtamme.

Amfora on elävä esimerkki siitä, että globaaleilla markkinoilla voi pärjätä Suomessa valmistetuilla tuotteilla. Rintaniemi uskookin, että nykyään tuotteilla ajatellaan olevan arvoa myös itsessään.

- Meillä ei pystytä samanlaisiin kertoimiin ja jakeluteihin kuin halvan tavaran maissa. Me emme saa edes raaka-aineita sillä hinnalla, millä kaupoista saa halvimpia tuotteita. Mutta laatu, se on sitten aivan erilainen, kiteyttää Rintaniemi.

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi