Hyppää sisältöön

The Rasmus levynjulkaisukeikalla YleX:n studio B:ssä

The Rasmus saapuu esiintymään YleX:n Studio B:hen keskiviikkona 1. päivä lokakuuta. Yhtye juhlistaa ainutlaatuisella akustisella keikalla uutta Black Roses -albumiaan.

Levyjulkaisukeikka kuullaan suorana X-Ryhmän ohjelmassa klo 19.00 alkaen ja se streamataan myös suorana YleX:n nettiin. Lähetyksessä kuullaan live-kappaleiden lisäksi bändin haastattelu.

The Rasmus on yksi kansainvälisesti menestyneimpiä suomalaisyhtyeitä - bändin levyjä on myyty ympäri maailmaa liki 3 miljoonaa kappaletta. Tuorein Black Roses -albumi on tehty maineikkaan hittituottaja Desmond Childin kanssa. The Rasmus aloittaa Suomen-kiertueensa YleX:n Studio B:stä. Intiimiä Studio B keikkaa pääsevät todistamaan paikan päälle vain harvat ja valitut. Kymmenhenkinen studioyleisö valikoituu vihjetietokilpailun kautta. Viisi ensimmäistä arvoituksen ratkaissutta fania lunastaa itselleen ja ystävälleen pääsyn aitiopaikalle Studio B:hen. Vihjetietokilpailu starttaa YleX:n taajuudella ja nettisivuilla ylex.fi (siirryt toiseen palveluun) maanantaina 22. 9. ja voittajat julkaistaan perjantaina 26.9. X-Ryhmän lähetyksessä.

YleX:n Studio B -sessiot ovat vuosien saatossa keränneet toinen toistaan mielenkiintoisempia artisteja intiimin tunnelmoinnin lumoihin. Pienessä, mutta akustisesti loistavassa Studio B:ssä ovat aiemmin esiintyneet mm. Stam1na, The Ark, Lapko, Stella ja The Dø. The Rasmus on myös aiemmin esiintynyt Studio B:ssä, tosin yhtyeen edellisestä esiintymisestä on vierähtänyt jo yli viisi vuotta.

.
.