Insuliinisurmien käsittely alkoi käräjäoikeudessa

Tampereen käräjäoikeudessa alkoi torstaina niin sanottujen insuliinisurmien oikeudenkäynti. Yli vuoden vangittuna ollutta nokialaista sairaanhoitajaa epäillään mm. murhasta ja murhan yrityksestä.

Kotimaa

Syyttäjä vaatii 27-vuotiaalle nokialaiselle hoitajalle elinkautista vankeusrangaistusta. Syytteistä vakavin koskee Ylisen kuntoutuskeskuksessa 5. elokuuta 2007 sattunutta vaikeasti kehitysvammaisen potilaan kuolemaa, jota syyttäjä pitää murhana.

Lisäksi hoitajaa epäillään kahdeksankuisen vauvan murhan yrityksestä Kurussa, kehitysvammaisen henkilön törkeän pahoinpitelyn yrityksestä ja yhdestä pahoinpitelyn yrityksestä Ylisen kuntoutuslaitoksessa.

Hoitaja kiisti oikeudessa kaikki syytteet. Hänen puolustusasianajajansa katsoo, ettei syytteistä ole oikeaa näyttöä, vaan syyttäjä nojautuu ainoastaan hoitajan mahdollisuuteen tehdä rikoksia.

Epäilyt henkirikoksista hoitolaitoksissa ovat Suomen rikoshistoriassa erittäin poikkeuksellisia. Oikeuslääkäreille insuliini myrkytysaineena on vaikea jäljitettävä, koska insuliinia on ihmisen kehossa myös luonnostaan.

Insuliinin osuutta kuolinsyynä ruumiinavauksissa tutkitaan vain harvoin. Viime syksynä poliisi nosti haudasta viisi vainajaa, jotka olivat kuolleet sinä aikana, kun sairaanhoitaja oli työskennellyt Nokian terveyskeskuksessa.

- Insuliinitutkimuksia on tehty vain, jos on ollut selvä tieto, että kyseessä on mahdollisesti insuliinillä aiheutettu itsemurha tai että joku on käyttänyt insuliinia tappamistarkoituksessa. Se ei kuulu oikeuslääkäreiden rutiineihin, Tampereen yliopiston oikeuslääketieteen professori Pekka Karhunen sanoo.

Insuliinijutun oikeuskäsittely jatkuu perjantaina. Kaikkiaan siihen on varattu aikaa kuukauden päivät.

Lähteet: YLE Uutiset