Hengellinen väkivalta koettelee lestadiolaisyhteisöä

Seurakuntalaisten raju yksityiselämän ruotiminen niin sanotuissa hoitokokouksissa on palannut osaksi vanhoillislestadiolaisen liikkeen toimintaa. Tutkija Aini Linjakumpu Lapin yliopistosta pitää hoitokokouksia hengellisenä väkivaltana ja kehottaa valtiota ja kirkkoja puuttumaan siihen.

hengellisyys
Lumijoki suviseurat 2011
YLE

Varsinkin 1970-luvulla käytössä olivat hoitokokoukset, joissa yksittäisten ihmisten asioita puitiin vastentahtoisesti ja julkisesti. Asiaa tutkinut Aini Linjakumpu pitää hoitokokouksia hengellisenä väkivaltana

- Ne tilaisuudet ovat saattaneet olla hyvinkin vaikeita. Suurimmissa hoitokokouksissa on ollut satoja ihmisiä, ja niissä on saatettu arvioida yksittäisten ihmisten sieluntilaa ja muita tekemisiä koko tämän joukon edessä hyvinkin nöyryyttävällä ja pelottavalla tavalla.

Moninaisia ääniä tai moninaisia mielipiteitä ei suvaita.

Aini Linjakumpu

Hoitokokousten kolmenkymmenen vuoden takaiset asiat alkoivat tulla julki internetin keskustelupalstojen yleistyessä. Samaan aikaan esille nousivat myös lasten seksuaaliset hyväksikäyttötapaukset. Jotta vanhoillislestadiolaisten rivit pysyisivät ojennuksessa, on hoitokokoukset otettu liikkeessä jälleen käytäntöön.

- Nykyisin hoitaminen liittyy usein siihen, minkälainen asennoituminen on seurakunnan johtoon tai omaan seurakuntaan, rauhanyhdistykseen. Moninaisia ääniä tai moninaisia mielipiteitä ei suvaita, kertoo tutkija Aini Linjakumpu.

Aini Linjakumpu pitää myös nykyisiä hoitokokouksia hengellisenä väkivaltana, johon tulisi puuttua. Samankaltaisia ongelmia on myös muissa uskonnollisissa yhteisöissä.

- On olemassa viitteitä myös muista kuin vanhoillislestadiolaisuudesta, että hengellisen väkivallan kaltaista toimintaa tapahtuu. Tämä toiminta ja sen seuraukset olisi syytä nostaa esille, ja niistä tulisi keskustella yhteiskunnan sisällä. Tulisi miettiä, pitäisikö niillä olla juridisia ja sosiaalisia seurauksia, Linjakumpu sanoo.