Markku Toikka: Votkaturistit kansallinen klassikko

Näyttelijä Markku Toikka näkee Aimo Vuorisen tekstissä kansankomediaklassikon aineksia. Myös sisällöltään näytelmä on Toikalle tuttu, sillä koomikolla on omakohtaisiakin kokemuksia sukkahousujen salakuljetuksesta Neuvostoliittoon.

kulttuuri
Markku Toikka syö vetyä Lappeenrannan satamatorilla

Lappeenrannan kesäteatterin tämän kesän supersuosittua Votkaturistit-näytelmää on tähdittänyt esimerkiksi Lapinlahden Linnuista tuttu Markku Toikka. Konkarikoomikon kesäpesti on loppusuoralla. Toikka vetää sotaveteraani Kalle Junttilan romppeet niskaansa ja suuntaa Neuvostoliittoon viimeisen kerran heinäkuun viimeisenä torstaina. Kesä Lappeenrannassa ja votkaturistina on Toikan mukaan ollut oikein mukava.

- Katsojia on ollut todella paljon ja on se ollut jonninmoinen yllätyskin. Aineksia näytelmässä toki tiedettiin olevan, eikä etukäteen koskaan voi tietää mikä vetää yleisöä ja mikä ei. Harvinaisen hyvä keitos kuitenkin saatiin aikaiseksi ja esityksestä sen verran vetävä, että porukkaa on katsomossa riittänyt.

Votkaturistit on klassinen kansankomedia

Markku Toikka näkee Aimo Vuorisen näytelmässä monia eri tasoja, joiden ansiosta hän kuvaileekin näytelmää ajattomaksi klassikoksi.

- Votkaturistit on erinomainen kansankomedia, juuri sellainen kun tekstin pitää olla. Siinä on tasapainoisesti kaikenlaista. On isompia kuvioita, kuten tämä Suomen ja Neuvostoliiton traumaattinen ja ihana suhde. Veteraani Junttilan hahmon kohdalla mukana on myös historiallinen perspektiivi siinä miltä veteraanista tuntuu mennä lomalle entiseen vihollismaahan. Lisäksi mukana on ihmistasoista toimintaa ja näytelmä kuvaa sitä mitä ihmisten välillä tapahtuu, silmästä silmään.

Koomikko suitsuttaa näytelmää vuolaasti.

- Tasapainoinen tarina, hyviä ihmistyyppejä, aidosti hauskoja kohtauksia ja hyvää dialogia. Kaikki tämä kevyessä paketissa, mutta ei kuitenkaan pelkkää hömppää, mukaan on piiloitettu myös pähkinää purtavaksi, Toikka luettelee.

Näkeepä Toikka näytelmässä myös elementtejä Aleksis Kiven klassikoista ja Maiju Lassilan veijaritarinasta "Tulitikkuja lainaamassa".

- Uskon, että votkaturistejakin esitetään vielä 30 vuoden päästä, Toikka visioi.

Kokemusta sukkahousujen mustasta pörssistä ja varjostajista

54-vuotias Toikka ehti tutustua votkaturismiin itsekin ennen Neuvostoliiton hajoamista.

- Kolme kertaa siellä kävin. Ensimmäinen reissu oli urheilumatka koripallojoukkueen kanssa silloiseen Leningradiin eli Pietariin. Matkoista toinen oli varsinainen "votkaturismi" -reissu, joka tehtiin opiskelijakavereitten kanssa. Tiedettiin, että myytäviä tuotteita piti olla mukana, jotta pääsi juomaan shamppanjaa. Tarinat mustan pörssin myynnistä oli tietysti hurjia, mutta todellisuus raadollisempaa. Koomisia tilanteita ne ennemminkin oli, kun eihän me mitään ammattilaisia oltu, eikä tiedetty missä sen myymisen piti tapahtua, Toikka nauraa.

- Ei tässä näytelmässä mitään liioittelua ole, sellaista se leikki silloin oli. Jos oikein muistan minunkin mukanani oli myytävänä niitä sukkahousuja ja purukumia, eli ihan perinteisiä artikkeleita. Kauheasti pelotti kyllä takaisin tullessa, että joku huomaa jotain puuttuvan. Näin jälkeenpäin ajateltuna niin puhdasta simputustahan se tuntui olevan, Toikka toteaa.

Entäs se kolmas reissu?

- Kierrettiin maata 80-luvun puolivälissä pari viikkoa "Rikos ja rangaistus" elokuvan kanssa 80-luvun puolivälissä. Oltiin Odessassa, Pietarissa ja Moskovassa.

Neuvostoliiton aikainen mielipidekontrolli kävi kouriintuntuvaksi, kun elokuvantekijä sai "varjon", joka ei tuntunut koskaan olevan metriä kauempana.

- Minulle kerrottiin, että mies seurasi minua oman turvallisuuteni vuoksi. Mukana roikkuva mies kuitenkin teki vapautuneen keskustelun paikallisten elokuvantekijöiden kanssa mahdottomaksi. Kukaan ei uskaltanut sanoa mitään seuralaiseni ollessa lähellä. Kerran yritin juosta "varjoani" karkuunkin, mutta eihän se onnistunut, Toikka muistelee.

Stand up -komedian uranuurtaja

Toikka oli ensimmäisiä stand up -komediaa Suomeen tuoneista. Onpa aiheesta tullut kirjoitettua oppikirjakin. Toikka, jos joku, siis tietää mistä hyvä huumori koostuu?

- Hulluttelu ja kokeilu on tietysti tärkeää, mutta toivoisin, että mukana olisi aina myös jonkin ajatus. Liian kevyt pakkohauskuus on tuhoontuomittua. Huumorin pitää lähteä todesta ja läsnäolosta. Hauskan aiheet ei välttämättä ole päällepäin hassuja ja keveitä, ne voi olla aika traagisiakin. Mukana pitää olla voimakkaista tunteita ja kannanottojakin. Esittävä taide on hauskimmillaan silloin, kun ihmiset näkee itsensä ja tuntemansa maailman siellä lavalla. Silloin nauraa parhaiten, kun nauraa itselleen.

Estraditaiteilijan luulisi joutuvan jatkuvasti kaivelemaan uusia vitsejä yleisönsä viihdyttämiseksi. Stand up -koomikon elämän voisikin ajatella olevan jatkuvaa vitsien nikkaroimista. Toikalla on kuitenkin asiasta eriävä mielipide.

- Estraditaiteessa on se yllättävä juttu, että yhtä ja samaa juttua voi työstää koko elämänsä. Sisältö tietysti kehittyy aina jonkin verran, mutta periaate on se, että yleisöt vaihtuu ja esitys voi pysyä aika samana. Yleisö ei välttämättä edes halua nähdä uutta vaan tulee katsomaan juuri niitä vanhoja tuttuja juttuja, Toikka toteaa.

Aloittelevan stand up -koomikon ei kuitenkaan tule luulla, että kerran opittu 15 minuutin liuta vitsejä riittäisi.

- Harjoitella tietysti pitää. Ei tätä hommaa yhdessä yössä tai poppakonsteilla opi. Varsinainen taito yleisön kanssa olemiseen kehittyy vain yleisön kanssa olemalla, kertoo koomikkokonkari Toikka.

Lähteet: YLE Etelä-Karjala