1. yle.fi
  2. Uutiset

Hamina siirtää vangit vanhainkotiin?

Vankien työsiirtola tarvitsee lisää tilaa, sillä kevytrakenteiset parakit ovat jo aikansa eläneet. Tiloja on etsitty mm. Myllyhovin vanhainkodista ja tyhjistä kouluista.

Työleirirangaistus
YLE

Haminan työsiirtolalle etsitään uusia tiloja. Kaakkois-Suomen aluevankila ja Rikosseuraamusvirasto ovat käyneet alustavia neuvotteluja Haminan kaupungin kanssa vankien siirtämisestä Myllyhovin vanhainkotiin tai johonkin lakkautettavista kouluista. Myös kerrostalotiloja tutkitaan.

Työsiirtola tarvitsee uusia tiloja, sillä nykyisten, kevytrakenteisten tilojen käyttöikä on ylittynyt jo tuplasti. Nykyiset tilat ovat myös rajalliset esim. perhetapaamisten ja huumetestien järjestämiseen.

Lisäksi Haminaan kaavaillaan lisää vankilapaikkoja. Määrää voitaisiin nostaa nykyisestä 30:sta enintään 50:een. Samalla tarvittaisiin lisää henkilökuntaa, jota saataisiin lakkautettavasta Konnunsuon vankilasta.

Vankeinhoitoesimies Keijo Lindh Haminan työsiirtolasta arvioi, että etenkin vanhainkotitilat sopisivat hyvin vankien käyttöön pienten huoneidensa vuoksi. Koulujen luokkatilat puolestaan vaatisivat isomman remontin.

Lähteet: YLE Kymenlaakso

Lue seuraavaksi