WAM:n kohunäyttely pysyvästi kiinni

Venäläisen avantgarden näyttelystä syntynyt kohu sulkee Turun Wäinö Aaltosen museossa esillä olleen Ympyrä–viiva–piste-näyttelyn pysyvästi. Näyttely ei siirry lainkaan Hämeenlinnan taidemuseoon.

kulttuuri
Aleksandr Rodtsenkon nimikirjaimin signeerattuja teoksia Wäinö Aaltosen museossa.
Kiistanalainen venäläistä avantgarde-taidetta esittelevä näyttely järjestettiin Wäinä Aaltosen museossa vuonna 2009.Simo Kymäläinen / YLE

Jupakan taustalla on voimistuva epäily, että teosten joukossa on runsaasti väärennöksiä. Kohu Wäinö Aaaltosen museon kesänäyttelyn tiimoilla alkoi heinäkuun puolivälissä, kun taidekriitikko Otso Kantokorpi esitti epäilyn näyttelyssä esillä olleiden Aleksandr Rodtsenkon teosten alkuperästä.

Museo päättikin vetää 14 Rodtsenkon nimiin signeerattua teosta näyttelystä. Viime perjantaina paljastui, että myös näyttelyyn kuuluvien Vladimir Tatlinin teosten alkuperää on syytä epäillä.

Turun museokeskus kertoi torstaina, että Ympyrä–viiva–piste-näyttelyssä esillä olevien teosten taustahistoriaa ja aitoutta on pyritty selvittämään lisää. Näyttelyn teoksiin liittyy monia avoinna olevia kysymyksiä, sillä museon alun perin käyttämän venäläisen asiantuntijan, Paola Volkovan, tutkimustyön tulokset ovat osoittautuneet kiistanalaisiksi.

Turun museokeskus on tilannut Wäinö Aaltosen museon käyttöön dosentti Jyrki Siukoselta arvioinnin Ympyrä–viiva–piste-näyttelyssä olevista Tatlinille nimissä esitetyistä teoksista. Arvioinnin mukaan näyttelyssä oleviin Zangezi-luonnoksiin liittyvät historialliset faktat eivät puolla oletusta, että teokset olisivat Tatlinin tekemiä.

Siukosen mukaan myös muihin Tatlinin nimiin laitettuihin teoksiin liittyy selkeitä ikonografisia, tyylillisiä ja laadullisia epätyypillisyyksiä. Siukonen huomauttaa myös poikkeamista signeerauksen käytössä.

Kuraattori pysyy kannassaan

Museokeskus on pyytänyt näyttelyn kuraattori Paola Volkovaa kertomaan, minkälaisen tutkimustyön ja päättelyketjun kautta hän on päätynyt vahvistamaan Tatlinin nimellä signeerattujen teosten aitouden. Volkova pitää kiinni aitoustulkinnoistaan, mutta on kieltäytynyt antamasta museokeskuksen käyttöön kirjallisia tai suullisia perustelujaan.

Jotta Ympyrä–viiva–piste-näyttelyn esittelyä olisi voitu jatkaa, olisi museokeskuksen pitänyt pystyä nykyistä aukottomammin varmentamaan kyseenalaistettujen, signeerattujen teosten alkuperä. Tämänhetkisen resurssitilanteen valossa Turun museokeskuksella ja Hämeenlinnan taidemuseolla ei ole mahdollisuuksia jatkaa teoksiin liittyvää jatkoselvitystyötä.

Näyttelyssä on ollut esillä 16:lle eri taiteilijalle attribuoituja teoksia. Kunkin taiteilijan tuotannon erityispiirteisiin perehtyneen tutkijan löytäminen on aikataulullisestikin miltei mahdotonta. Mukana on myös taiteilijoita, joiden tuotannosta on saatavilla hyvin vähän lisämateriaalia.

Mahdollisten lisäselvitysten tekeminen jatkossa jää kokoelmaomistajien asiaksi.

Lapin jatkaa Hämeenlinnaan

Wäinö Aaltosen museon päätilanäyttelynä jatkuu virolaisen Leonhard Lapinin retrospektiivi Merkit ja tyhjyys 13.9.2009 asti. Ympyrä–viiva–piste-näyttely ei enää avaudu yleisölle. Studio-tilassa jatkuu 9.8.2009 saakka tallinnalaisen Marko Mäetammin näyttely Family, jonka jälkeen 14.8. avautuu Hanna Jaanisoon näyttely Perhosvaikutus.

Turun museokeskukseen kuuluvan Wäinö Aaltosen museon kesän päänäyttely Leonhard Lapinin retrospektiivi jatkaa alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti Hämeenlinnan taidemuseoon, jossa se on esillä 3.10.2009–10.1.2010. Ympyrä–viiva–piste suljetaan pysyvästi eikä se jatka Hämeenlinnaan.

Lähteet: YLE Turku