1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Sim Finland

Käsidesin tuottajilla menee nyt hyvin

Käsidesin kysyntä ja tuotanto on räjähtänyt viime viikkoina pirkanmaalaisissa yrityksissä. Esimerkiksi ylöjärveläisen Sim Finland Oy:n desinfioivien käsigeelien tuotanto on kymmenkertaistunut vuodessa.

Sim Finland
Sim Finlandin tehtaalla Ylöjärvellä pakataan desinfektiopulloja.
YLE / Kirsi Matson-Mäkelä

Myös Lifehairissa ja Kiillossa puhelimet ovat pirisseet viime päivinä kiivaasti. Apteekkien ja terveydenhuollon lisäksi käsihuuhteita kysytään nyt myös päivittäistavarakauppoihin.

Sim Finlandin tehtaanjohtajan Tatu Viherman mukaan ongelmana on jo saada muovipulloja riittävän nopeasti.

- Kevät toi jo suuren piikin, ja nyt viimeinen viikko on ollut aivan hullunmyllyä. Ilmeisesti sikainfluenssan pelko ja uutisointi vaikuttavat asiaan.

Tatu Viherma kertoo, että toimitusajat ovat kasvaneet jatkuvasti.

- Ponnistelemme tehtaalla asian eteen koko ajan, ja uusi tuotantolinja on tulossa. Tilanne helpottuu huomattavasti, kun linja saadaan käyttöön parin kuukauden kuluttua.

Ylöjärveläisyhtiö aikoo palkata myös uutta väkeä käsigeeliä valmistamaan, sillä tuotanto on noussut jo satoihin tuhansiin litroihin vuodessa.

Sim Finlandin käsigeelistä noin puolet menee kotimaan markkinoille. Myös ulkomailta tulee paljon kyselyjä. Vienti vetää nyt erityisesti Norjaan ja Venäjälle.

Lähteet: YLE Tampere / Kirsi Matson-Mäkelä

Lue seuraavaksi