1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Merimetsojahti alkoi Ahvenanmaalla

Merimetsojen massajahti alkoi lauantaina Ahvenanmaalla. Jahdin tarkoituksena on vähentää merimetsokantaa ja karsia näin niiden kalastajille aiheuttamaa haittaa.

Kuva: YLE / Jani Aarnio

Merimetsoja voivat ampua kaikki ahvenanmaalaiset, joilla on metsästysoikeus.

Ensi vuoden tammikuuhun jatkuvassa jahdissa ei ammuttavien lintujen määrää ole mitenkään rajoitettu. Massajahdissa on arveltu saatavan saaliiksi noin tuhat lintua.

Suomen ympäristökeskuksen ylitarkastaja Timo Asanti kuitenkin toteaa, ettei tällä määrällä ole juurikaan vaikutusta merimetsokantoihin.

- En välttämättä usko että sillä kannan vähentämisen kanssa on paljonkaan tekemistä. Kyllä siinä saa olla todella tehokas, jos kantaa pyritään näin merkittävästi karsimaan, sanoo Asanti.

Jahdissa muita motiiveja

Ahvenanmaan maakuntahallituksen luonnonsuojeluylivalvoja Jörgen Eriksson toteaakin jahdissa olevan muita motiiveja.

- Lintuja saadaan pelästytettyä, jolloin ne voivat siirtyä muualle, Eriksson kertoo.

Toisaalta merimetsojen aiheuttamista vahingoista kokevat tekevänsä jotakin konkreettista asialle.

- Näin linnut tavallaan maksavat aiheuttamistaan vahingoista, Eriksson tuumaa.

Mantereella merimetsojahtiin ei ole lähdetty

Myös Manner-Suomessa merimetsokannan vähentämistä on harkittu erityisillä ongelma-alueilla. Toistaiseksi jahtiin ei kuitenkaan olla ryhdytty.

- Harvinaisen vähän on tullut poikkeuslupahakemuksia eikä yhteenkään ei ole vielä myönnetty lupaa, toteaa ympäristökeskuksen ylitarkastaja Timo Asanti.