Kartanonemännän elämää Tuomarinkylässä 200 vuotta sitten

Mansikkapaikka-sarja vie mielikuvitusmatkalle Tuomarinkylän kartanoon, joka kohoaa mäen päällä peltojen keskeltä Pohjois-Helsingissä.

kartanot
Tuomarinkylän kartanon puistossa voi istua haaveilemassa.YLE / Juha Kivioja

Idyllinen näkymä saakin naapurissa asuvan Seija-Liisa Kyrönsepän mielikuvituksen liikkeelle ajassa taaksepäin. Seija-Liisa voi katsella omaa mansikkapaikkaansa työhuoneensa ikkunasta joka päivä. Tuomarinkylän tilukset vievätkin päiväunet parinsadan vuoden taakse. Näkymä nostaa esiin pienen tytön unelman vuosikymmenten takaa.

- Minä haaveilen siitä, että olisin siellä kartanonemäntänä, silloin kun kartano rakennettiin 1790. Minulla olisi paljon piikoja ja renkejä. Sitten laitettaisiin paljon hyvää ruokaa ja pidettäisiin juhlia. Minulla olisi siellä myös puutarha, jossa viljeltäisiin hyöty - ja lääkekasveja.

Seija-Liisa ei uneksi hienostorouvan joutilaasta elämästä vaan kartanonemännän kiireinen pesti sopisi luonteelle paremmin. Hän sanoo, ettei jaksaisi istua tekemässä vain ristipistoja ja pitsinnypläystä.

- En ole sellainen ihminen, joka tykkää paikalla olemisesta. Olen sellainen raamatun Martta, joka koko ajan tekee jotakin.

Kartanonemännän pestin kannalta onkin hyvä, että Seija-Liisa pitää juhlien järjestämisestä. Hän sanoo sen olevan palkitsevaa, kun ihmiset viihtyvät juhlissa. Taitavalta kokilta seitsemän sortin pikkuleivät valmistuisivatkin kartanon vieraille kädenkäänteessä. Seija-Liisa ilahtuu myös joka kerta, kun hän näkee kartanon ravintolan ikkunoista valoa. Siellä on siis käynnissä juhlat, joita voisi emännöidä.

Työtä aamusta iltaan

Helsingin kaupunki on kunnostanut arvokkaan rakennuskokonaisuuden ja viljelee yhä kartanon maita. Nykyään rakennuksissa toimivat kartano - ja lastenmuseo sekä ratsastuskoulu ja ravintola.

Museoemäntä Asta Nieminen kertoo, että pari sataa vuotta sitten emännän päivät täyttivät lukuisat työt aamusta iltaan. Tilalla oli viljelyssä tuohon aikaan noin 700 hehtaaria peltoa ja parin sadan työntekijän suut ruokittavana kiireisimpinä aikoina. Kaikki työt tehtiin käsin ilman koneita.

- Kyllä se silloin on ollut kovaa hommaa. Kun ajattelee esimerkiksi vedenkantoa, siivousta, lämmitystä ja ruuanlaittoa. Ne eivät käyneet niin kätevästi kuin tänä päivänä. Kyllä minua hieman hirvittää ajatella, että talon emäntänä pitäisi olla.

Seija-Liisa Kyrönsepällä ei ole harhakuvitelmia, millaista emännän työ on ollut 1700-luvun lopulla.

- Kyllä se on ollut työntäyteistä, kun esimerkiksi kaikki pyykit on pesty käsin. Ajatelkaa, kun syksyisin sadonkorjuun aikaan tehtiin kaikki hillot ja säilykkeet ja eläimet laitettiin suolaan. Siinä on ollut valtava työ.

Onneksi apuna olisi joukko piikoja, joille Seija-Liisa olisi ollut kiltti emäntä. Hän kuitenkin arvelee, että piiat olisivat hieman kaivanneet työnohjausta välillä.

- En malttaisi olla korjaamatta, mikäli työnjälki ei miellytä. Yhdessä kuitenkin tehtäisiin, piiankin työ oli varmasti aika rankkaa.

Unelmointia kartanon puistossa

Koska ajassa ei voi siirtyä taaksepäin, Seija-Liisan on tyydyttävä mielikuvitusmatkailuun kartanon puistossa. Kävelyretket vievätkin hyvin säilyneeseen kartanomiljööseen päivittäin.

- Täällä on semmoinen tunnelma, Aleksis Kiven sanoin ”kaukana kavala maailma”. Minä suljen pois kaikki hälyäänet sielustani ja kuuntelen lintujen laulua ja vanhojen puiden suhinaa. Tämä on hyvin rauhoittava paikka.

Lähteet: YLE Helsinki / Terhi Toivonen