Mikko Lahtiolle SM-kultaa

Sunnuntaina Kalevan Kisojen päätöspäivänä, loppilainen HKV:tä edustava Mikko Lahtio kiri miesten 800 metrin Suomenmestariksi.

Mikko Lahtio

Forssan Salaman Anna-Mari Määttänen nappasi naisten 10 tuhannen metrillä hopeaa. Seurakaveri Janica Mäkelä oli vastaavasti perjantain viidentuhannen metrin juoksun pronssisijan jälkeen kolmentuhannen metrin esteissä neljäs.

Lauantaina hattulainen, Hämeenlinnan Tarmon kasvatti Hannu Hämäläinen juoksi sadan metrin pikamatkalla komeasti hopeaa ajalla 10,63. Hämäläinen taisteli myös sunnuntaina mitaleista puolet pidemmällä pikamatkalla, jääden kuitenkin niukasti neljänneksi. Myös hämeenlinnalainen Hannu Ali-Huokuna juoksi hyvin, ollen sadalla metrillä viides ja kahdella sadalla metrillä kuudes.

Lähteet: YLE Häme