Essi-koira ui aina kun vettä ja rantaa on tarjolla

Helteiset päivät houkuttelevat koirat omistajineen uimarannoille. Seinäjoella koirien uittopaikkoja on valitettavan vähän.

koira
Suursnautseri Essi rakastaa uimista
Yle

Suursnautseri Essille riittää, että rannalla on vettä. Milla Mäen koira on sellainen vesipeto, että uisi aina kun mahdollista. Ja loiske on melkoinen!

Hyvä koirien uittopaikka on puhdasvetinen ja loivarantainen. On myös tärkeää, että uimapaikan pohja on turvallinen, eikä esimerkiksi niin louhikkoinen, että se vahingoittaa koirien tassuja.

- Uuden Seinäjoen alueella koirille sallittuja uimarantoja on vain yksi Kyrkösjärvellä. Kaupungin kauniit rannat on pyhitetty ihmisille, jotka eivät halua nelijalkaisia samoille uimapaikoille, kertoo kennelneuvoja Milla Mäki Etelä-Pohjanmaan Kennelpiiristä.

Kaikki koirat eivät uimisesta perusta, vaikka uimaretki viilentääkin koiran mainiosti. Milla Mäki arvioi, että uimisinto on enemmän persoona- kuin rotukysymys. Uiminen sopii hyvin myös ikääntyville koirille. Pehmeänä liikuntamuotona se ei rasita liikaa koiran jäseniä.

- On tärkeää kuivata koira hyvin uinnin jälkeen, ettei turkin alle haudu haavaumia tai muuta hankalaa vaivaa, muistuttaa Milla Mäki.