Urheiluhulluus käy kukkarolle

Penkkiurheilijalle riittää nykyään tarjontaa televisiossakin. Riittää tosin rahanmenoakin, sillä tosifani saa kulumaan satasen kuussa pelkästään erilaisten pakettien maksuihin. Jos oman lajinsa uusjaon jälkeen löytää.

maksu-tv
Kaukosäädin kädessä.
YLE

Lähes kaikki suosituimmat liigat ja sarjat ovat nykyisin maksu-tv-kanavilla, joten NHL:ää, jääkiekon SM-liigaa ja Valioliigaa seuraavien on maksettava hieman ekstraa nähdäkseen ottelut omasta televisiostaan. Suomalaiset ovat kuitenkin valmiita sijoittamaan urheiluviihteeseen, sanoo Viasatin vt. maajohtaja Petri Mannonen.

Uusjakoa näkymisessä

Tänä syksynä eri sarjojen tv-oikeuksien osalta on Suomessa koettu ennätyksellinen uusjako. Yksi suurimmista tuotteista, jääkiekon SM-liiga, siirtyi kesällä Canal +:lta uudelle UrhoTV:lle. Vahvasti jääkiekkokanavana aikaisemmin profiloitunut Canal+ menetti lisäksi NHL:n Viasatille, mutta vastaavasti hankki oikeudet yhteen Mestareiden liigan suoraan ottelulähetykseen, Eurooppa-liigaan ja Englannin liigacupiin. Kanavan painotus muuttui siis vahvasti jalkapallon suuntaan.

Urheilu-maksu-tv:n murrosta täydentää lisäksi Saksan Bundesliigan vaihtuminen Eurosport2:lle ja Espanjan La Ligan epäselvä tilanne. Molempia edellä mainittuja sarjoja vielä viime kaudella näyttäneen Urheilukanavan ulkomaisten ohjelmien vastaavan tuottajan Ismo Valkin mukaan esimerkiksi La Ligan lähetysoikeuksien hinta nousi keväällä huomattavasti. Tällä hetkellä Cristiano Ronaldon ja Lionel Messin kaltaisten tähtien näkyminen suomalaisilla tv-kanavilla on hämärän peitossa. Kotimaisen koripallon, lentopallon ja jääkiekon Mestiksen osalta Urheilukanavan kolmivuotinen sopimus umpeutui keväällä. Jatkosta keskustellaan lajiliittojen kanssa lähiakoina, sanoo Ismo Valkki.

SM-liiga kysymysmerkki

Epäselvää ovat myös SM-liigan näkymisen yksityiskohdat. Televisiointioikeudet hankkinut Parsifal Sport Oy jäi valtioneuvoston kesäkuussa myöntämien tv-toimiluvan saajien ulkopuolelle. Yritys saa näyttää Urho-tv:llään liigakiekkoa korkeintaan kahdeksan tuntia viikossa, mikä on maksimiaika Viestintäviraston lyhytaikaisella toimiluvalla pyörivälle tv-kanavalle.

SM-liiga tuntuu kiinnostavan, sillä ainakin erilaisilla jääkiekkokeskustelupalstoilla tilannetta puidaan kiivaasti: esillä on monenlaisia vaihtoehtoja ja huhuja, joita UrhoTV:n kitsas tiedotuspolitiiikka on omiaan lisäämään. Myöskään SM-liigan toimitusjohtaja Jukka-Pekka Vuorinen ei pystynyt viime torstaina kertomaan liigalähetyksistä juuri mitään. Tällä viikolla saattaa kuitenkin epäselvään tilanteeseen tulla valaistusta, sillä ainakin Kokkolassa ja Vaasassa kaapelitarjonnasta huolehtivalla Anvialla on asiasta neuvotteluja alkuviikosta.

Kanavien välinen kova kilpailu eri urheilusarjojen lähetysoikeuksista aiheuttaa välillä kuluttajille päänvaivaa, kun oma suosikkijoukkue ei näykään enää tutulta kanavalta. Tänä syksynä tilanne on kuitenkin poikkeuksellinen, sanoo Viasatin vt. maajohtaja Petri Mannonen. Harvinaisen monen sarjan tv-sopimus päättyi, jolloin muutoksia tuli neuvottelujen jälkeen todella paljon.

Viasatin urheilustrategiassa merkittävä muutos on syyskuun alussa aloittava jääkiekkoon keskittyvä oma kanava, jonka ohjelmistosta löytyy NHL:n lisäksi Venäjän KHL-liigaa ja Ruotsin Allsvenskania. Vt. maajohtaja Petri Mannonen sanoo jääkiekkopanostuksen taustalla olevan tutkittu tieto suomalaisten kiinnostuksesta eri lajeja kohtaan.

Formula myy

Rosbergin, Häkkisen, Räikkösen ja Kovalaisen pohjustama formulahulluus näkyy niin ikään maksukanavien myynnissä: aika monessa kotitaloudessa MTV3:n kanavapaketin valinnan taustalla lienee juuri Formula ykköset. Maikkarin sopimus F1-sarjasta päättyy tähän kauteen eikä Mannonen ryhdy kiistämään, etteikö Viasat olisi kiinnostunut formuloista.

Jos urheilun suurkuluttajalle isot kanavamuutokset ovat haasteellisia, samaa voidaan sanoa myös maksu-tv-paketteja myyvien yhtiöiden osalta. Esimerkiksi syksyn myllerryksestä ja muutoksista asiakkaita pyritään informoimaan elokuun aikana, selvittää kuluttajapalveluiden johtaja Mathias Norrback Anvia Telecomilta. Hänen mukaansa muutoksista tulee paljon kyselyjä asiakaspalveluun.

Syksyyn sijoittuu myös laajempi kanavapakettiuudistus Anvian kaapeliverkossa. Joidenkin digiboksien kohdalla tämä tarkoittaa katsojalle kanavien uudelleen hakemista. Mathias Norrback:

Mitä urheiluhulluus sitten maksaa?

Pelkällä lupamaksulla näkee jo paljon, mutta suurkuluttaja tarvitsee enemmän. Puolentoista viikon kuluttua käynnistyvä Valioliiga on pakko nähdä… Eli otetaanpa Canal+. Se näkyy maksavan 23,90 kuukaudessa, jos ottaa pelkät urheilukanavat.

Entäs sitten formulat? Jos vaikka suomalaiset alkaisivatkin taas pärjätä ja toisaalta, pakkohan se on Schumacherin paluu radoille nähdä ihan livenä… Maikkarin kanavapaketilla näkyy olevan hintaa Kokkolan kaapeliverkossa 14,95… Kun NHL:kin kiinnostaa niin sehän tietää sitten ensi kaudeksi Viasatin hankkimista. Eli lisätäänpä tuohon laskelmaan 26,95 euroa kuukaudessa…

Ja kun Sami Hyypiä meni Saksaan, kai se Bundesliigakin on otettava mukaan seurantaan. Eurosport2 näkyy olevan tuossa Family-paketissa, joka onneksi maksaa vaan 12,95… Sitten kaapelikortin kuukausivuokra tekee vajaat pari euroa… Eli lasketaanpas nyt kaikki yhteen, kun halutut urheilut on nyt valittuna… Loppusumma näkyisi olevan 80,40 euroa. Ja siihen päälle sitten vielä jääkiekon SM-liiga URHOtv:ltä, kunhan vaan selviää miten ja millä hinnalla se näkyy. Mutta pakko kuukaudessa sen satasen on riittää senkin jälkeen…

Eli tämän laskutoimituksen perusteella vajaat sata euroa kuukaudessa on täydellisen urheiluhulluuden taksa.

Lähteet: YLE Keski-Pohjanmaa / Petri Kuikka