Madonnan konsertti päättyi rauhallisesti

Käsikirjoituksen mukaan soinut konsertti tanssitti jättiyleisöä keikkapaikan perukoillakin. Tähti itse poistui keikkapaikalta veneellä pian konsertin jälkeen. Madonna yöpyy hotelli Kämpissä ja poistuu maasta perjantaina.

viihde
Tomi Mikola

Madonna aloitti Sticky & Sweet -kiertueen konserttinsa Helsingin Jätkäsaaressa hieman ennen iltakymmentä. Hän oli hyvätunnelmaisella keikalla puheliaalla tuulella ja jutteli kappaleiden välissä yleisölle enemmän kuin esimerkiksi tiistaisessa Tallinnan konsertissaan.

- Olen kuullut, että te suomalaiset olette villejä ja hulluja, poptähti huudatti yleisöä.

Viimeisen kappaleen aikana Madonna kurotti mikrofonia kohti eturivin yleisöä maaten vatsallaan lavan reunalla. Lopulta hän hypähti lavalta alas aivan ihastuneen yleisön kosketusetäisyydelle.

Yleisömeri eli mukana koko pari tuntia kestäneen konsertin ajan. Ennen puoltayötä ihmiset lähtivät vyörymään kohti keskustaa. Jätkäsaaren ulosmenopaikkaan muotoutui odotetusti kovia ruuhkia, mutta alun tiukan pullonkaulan jälkeen poistuminen alueelta jouhevoutui selvästi. Alue tyhjeni reilusti alle tunnissa.

- Tämä oli yksi parhaimmista keikoista, jollei jopa paras, tiivisti innokas Madonna-fani Peer Døllinger.

Eturivissä tunnelmoinut norjalainen tietää mistä puhuu: tämä oli hänelle 71. Madonna-konsertti. Tähtikin hymyili läpi keikan ja antoi Suomelle sydämestään kaikkensa, Døllinger vakuuttaa.

Rauhallista menoa

Konserttijärjestäjä Risto Juvonen hehkutti keikan jälkeen loistavasti sujuneita järjestelyjä. Ihmismassat saatiin liikkumaan paikasta toiseen yllättävänkin jouhevasti. Pahin ryysis syntyi olutteltoille.

Kaikkiaan konserttia seurasi jopa satatuhatta ihmistä, ja tuhannet innokkaat olivat asettuneet Lauttasaaren kallioille nauttimaan taide-elämyksestä.

Äänenvoimakkuudesta keikan onnistuminen ei ainakaan jäänyt kiinni, sillä YLE Uutisten toimitukseen tulleen soiton mukaan Madonnan avaustahdit kuultiin Kirkkonummella saakka.

Madonnaa lämmittelevä dj Paul Oakenfold aloitti oman esityksensä kahdeksan maissa ja kosiskeli suomalaisyleisöä soittamalla Daruden jättihitin Sandstorm.

Konserttialueella päivystävän komisarion Heidi Toivion mukaan ilta ja yö sujuivat Jätkäsaaressa rauhallisesti, eikä poliisin tietoon tullut merkittäviä järjestyshäiriöitä. Keikan jälkeen keskustan metroasemilla ruuhkat saivat osan ihmisistä hermostumaan, ja poliisi joutui puuttumaan nahinointiin.

Madonna tarkasti keikkapaikan mereltä

Portit konserttialueelle avautuivat kuuden jälkeen reilut puoli tuntia aikataulusta myöhässä. Syyksi myöhästymiseen kerrotaan äänentoistolaitteiden testaaminen.

Madonna saapui Jätkäsaareen alkuillasta valkoisella autolla rennosti sinisiin verkkareihin pukeutuneena. Tähti siirtyi saman tien huvijahtiin ja ulapalle, sillä hän halusi ilmeisesti nähdä esiintymispaikkansa mereltä päin.

Pohjoismaiden suurin keikka

Helsingin poliisin mukaan kaikki on sujunut myös muualla kaupungissa rauhallisemmin kuin tavallisina viikonloppuiltoina. Kamppi ja rautatieasema olivat ruuhkaisia, mutta pahoilta liikennesumilta vältyttiin.

Itämerenkatu, Laivapojankatu ja Selkämerenkatu avattiin liikenteelle jo ennen yhtä. Kello 18 vesiliikenteeltä suljettu Jätkäsaaren alue avattiin veneilijöille puoliltaöin.

Jätkäsaareen pakkautui 85 000 katsojaa, mikä tekee konsertista suurimman Pohjoismaissa koskaan järjestetyn maksullisen tapahtuman. Konsertin järjestävän Live Nationin mukaan alueelle olisi mahtunut jopa 140 000 ihmistä, mutta tungoksen välttämiseksi yleisömäärää rajattiin.

Lähteet: YLE Uutiset