Omenapuut kasvavat ja tuottavat satoa yhä pohjoisemmassa

Ilmastonmuutos ja kasvinjalostus ovat saaneet omenapuut viihtymään yhä pohjoisemmassa. Ilmaston lämpeneminen on siirtänyt omenan viljelyn pohjoisrajaa parinkymmenen vuoden aikana jopa sata kilometriä pohjoisemmaksi. Jalostuksen ansiosta omenasatoja voidaan puolestaan kasvattaa Lapissa asti.

Kotimaa
Derrick Frilund

Aiemmin ammattimainen omenanviljely keskittyi Suomessa lähinnä Salpausselän eteläpuolelle. Viljelmiä oli vain esimerkiksi Turun ja Lohjan seuduilla sekä Ahvenanmaalla. Ilmastonmuutos on kuitenkin nostanut omenanviljelyrajaa pohjoisemmaksi, kertoo professori Risto Tahvonen Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskekuksesta.

- Viimeisen 10 - 20 vuoden aikana omenanviljelyn pohjoisraja on noussut 50 - 100 kilometriä pohjoisemmaksi.

Samalla uusia ammattimaisia omenaviljelyksiä on perustettu myös esimerkiksi Kaakkois-Suomeen Lappeenrannan lähistölle ja Etelä-Savoon. Lisäksi jalostuksella parannettu omenapuiden talvenkestävyys mahdollistaa harrasteviljelijöille satoja jo jopa Lapissa asti.

- Parhaimmat talvenkestävimmät lajikkeet säilyvät ja tuottavat jonkin verran harrastetuotannossaa Oulu-Sotkamo linjalle asti. Lisäksi jotkut hyvin aikaiset lajikkeet kuten pirja ovat menestyneet ihan Lappia myöten.

Talvenkestävyys pitkä projekti

Omapuiden lisääntynyt talvenkestävyys on tulosta jo 1960-luvun alussa alkaneeta jalostusohjelmasta, kertoo Risto Tahvonen. Tällöin pahojen pakkastalvien seurauksena tutkijat lähtivät hakemaan omenoihin talvenkestävyyttä ja hyvää laatua.

- Risteytyksiä tehtiin hyvin talvenkestävien mutta osin huonolaatuisten lajikkeiden ja hyvälaatuisten lajikkeiden välillä. Tästä aineistosta on valittu 30-40 vuoden aikana ne laadultaan sekä talven- ja taudinkestävyydeltään parhaimmat lajikkeet.

Omenanviljelijä odottaa hyvää satoa

Omenanviljelijä Marko Maula tilalla Lohjansaaressa pirja-kesälajikkeen omenat alkavat jo olla kypsiä. Pääosin ruokakauppohin omenia myyvä Maula on tyytyväinen tämänhetkiseen satotilanteeseen.

- Puut ovat hyvinvoivia ja omenat näyttävät laadullisesti ihan hyviltä. Olenkin aina sanonut, että jos ei tule taifuunia eikä rakeita niin kohtalaisen hyvältä näyttää.

Omenapuiden lisääntyneestä talvenkestävyydestä on apua myös eteläsuomalaisella omenatilalla.

- Se on todella iso asia. Jos on kovia pakkasia talvella niin kyllä omenapuu niistä kärsii ja helposti kuolee, jos se on arka talvelle. Pahin aika on kevättalvi, sillä silloin aurinko saattaa paistaa päivällä hyvin lämpimästi ja saa rungossa nesteet kiertämään. Sitten jos yöllä tuleekin 15 astetta pakkasta niin runko helposti halkeaa.

Viime talvi ja kevät ovat nähtävästi olleet omenapuille suotuisia, sillä tällä hetkellä puut suorastaan notkuvat punaposkisia omenia.

- Siitä on kiittäminen myös pölyttäjiä. Iloksemme huomasimme, että kimalaiset ovat tulleet takaisin. Vuosi sitten keväällä niitä ei ollut. Kyllä se pölyttäjien runsaus on suoraan yhteydessä satoon. Tässäkin puussa on melkein liikaa omenia, naurahtaa Maula.

Lähteet: YLE Uutiset / Suvi Sikstus