Levy-yhtiöiden lauluntekijät vaihtavat tyyliä

Yksi tapa iskeä musiikkiteollisuudessa kultasuoneen on kirjoituttaa kantrikappale mustan musiikin osaajalla. Kansainväliset levy-yhtiöt kannustavat lauluntekijöitään vieraiden tyylien pariin.

Yhdysvaltalainen musiikkitalo Warner/Chappell esimerkiksi pestasi R&B-musiikin osaajana uransa tehneen Claude Kellyn kynäilemään nuoren kantriartisti Carrie Underwoodin levyä. Akonin ja Brandyn kappaleita tehnyt lauluntekijä lennätettiin osaamisalueeltaan Nashvilleen, kantrin keskukseen tuomaan uutta kosketusta keskilänteen.

Levy-yhtiön johto kertoo toivovansa genretaitajiensa haastamisella laajempaa repertuaaria – ja toki listahittejä. Uutistoimisto Reutersin haastattelema levypomo pitää liikettä pakon sanelemana.

- Tämän päivän popmusiikki on kaikkea sekoittavaa sekasotkua, toteaa Warnerin alaisen levy-yhtiön tuotantopäällikkö Greg Sowders.

- Jotta pysyisimme kilpailussa mukana, meidän oli aloitettava kirjoittajistamme ja päättää kuinka siirtyä eteenpäin.

Lauluntekijöille "alanvaihto" voi avata uusia ovia.

- Nyt kun on huomattu että tulen toimeen sekä kantrin että R&B:n parissa, minulle ehdotetaan aivan kaikenlaisia tyylejä onnistumisen toivossa. Se on kirjoittajan unelma, Claude Kelly kertoo Reutersille.