1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Käykö Suomi sotaa Afganistanissa?

Ovatko suomalaissotilaat Afganistanissa mukana sodassa vai aseellisessa selkkauksessa? Ulkomaantoimittaja ja kolumnisti Hannu Reime osallistuu keskusteluun.

Ulkomaat
Neuvostosotilaita Afganistanin vuoristossa 1988
Neuvostosotilaita Afganistanin vuoristossa 1988.AP Graphics Bank

Suomessa on viime päivinä keskusteltu siitä, onko maamme parhaillaan sodan osapuoli Afganistanissa. Keskustelun aloitti ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak, joka lehtikirjoituksessaan sanoi asian näin olevan.

Vastuulliset poliitikot kiistivät väitteen tuota pikaa, mutta monet kommentaattorit olivat tutkijan kanssa yhtä mieltä: Suomi käy sotaa Afganistanissa maan hallitusta tukevien muiden ulkomaisten joukkojen rinnalla islamistisia talibaneja vastaan. Samat kirjoittajat pitivät Suomen läsnäoloa Afganistanissa oikeutettuna, mutta olivat sitä mieltä, että asioista pitäisi puhua niiden omilla, todellisuutta vastaavilla nimillä.

Jos Salonius-Pasternakin sotateesin kannattajat ovat oikeassa, kyseessä olisi viides itsenäistä Suomea koskettava sota: sisällissota, talvisota, jatkosota, Lapin sota ja nyt Afganistanin sota. Aika raju väite kaikkinensa. Niinpä entinen puolustusvoimien komentaja Gustav Hägglund pyrki hieman täsmentämään kielenkäyttöä ja määritteli asian näin: Suomi on aseellisen selkkauksen osapuoli Afganistanissa, sitä ei käy kiistäminen. Hägglund ei kuitenkaan sanoisi suomalaisten olevan sodassa.

Maailma sanojen takana

Sanoista käytävä väittely on hyvin tavallista yhteiskunnallisessa ja poliittisessa keskustelussa. On tavallaan helpompaa väitellä sanojen sisällöstä ja yrittää määritellä ja rajata käsitteitä kuin keskustella itse asiasta, maailmasta sanojen takana.

Tietenkin jonkinlaiseen yksimielisyyteen on päästävä siitä, mitä sanat tarkoittavat, muutenhan eläisimme sellaisessa surrealistisessa maailmassa, jota brittiläinen matemaatikko-kirjailija Lewis Carroll kuvaa kirjoittamissaan Liisan seikkailuissa. Niissä yksi hahmoista sanoo päähenkilölle, Liisalle, että sanoilla on täsmälleen se merkitys, jonka minä niille annan, ei enempää eikä vähempää.

Jos siis sanojen yleisesti hyväksytyistä merkityksistä, halutaan pitää kiinni, niin luulisin, että kenraali Hägglundin kanta kuvaa parhaiten Afganistanin nykytodellisuutta. Kyseessä on aseellinen selkkaus, jossa ei ole puolueettomia osapuolia. Tässä ei syyllistytä liioitteluun, muttei myöskään asioiden vähättelyyn.

Vuosikymmenten taistelutanner

Yli kolmenkymmenen vuoden ajan ovat afganistanilaiset kärsineet aseellisesta selkkauksesta, joka aika ajoin on laajentunut täysimittaiseksi sodaksi, oikeaksi sellaiseksi. Toisiaan vastaan ovat taistelleet erilaiset etnis- tai heimopohjaiset paikallisjohtajat ja sotaherrat tai ideologis-uskonnolliset ryhmät, ja käytännöllisesti katsoen koko ajan on joku ulkopuolinen osapuoli tukenut jotakin afgaaniryhmää tai - ryhmittymää.

Kylmän sodan viimeisestä konfliktinäyttämöstä Afganistan on muuttunut maaksi, johon niin sanottu kansainvälinen yhteisö on tehnyt aseellisen väliintulon, yhden monista, voisi lisätä. "Kansainvälinen yhteisö" muuten on vahvasti ideologinen ilmaus, kaikkea muuta kuin neutraali termi. Valtajulkisuudessa sitä kuitenkin käytetään useimmiten vailla minkäänlaista kritiikkiä.

Jos joku haluaa puhua sodasta Afganistanissa, hänellä on tietenkin oikeus tällaiseen kielenkäyttöön. Silloin on kuitenkin syytä karkottaa mielleyhtymät toiseen maailmansotaan tai vielä Korean ja Vietnaminkin sotiin, joissa sotilaita kuoli suunnattomia määriä molemmin puolin valtavissa taisteluissa.

Useimmat aseelliset selkkaukset toisen maailmansodan ja varsinkin kylmän sodan jälkeen sen sijaan ovat johtuneet paikallisista, usein etnispohjaisista kiistoista ja valtataisteluista, tai sitten vahvat sotilasmahdit ovat käyttäneet ilmavoimiaan ja ohjuksiaan häikäilemättä viholliseksi katsotun osapuolen kyliä ja kaupunkeja vastaan: Yhdysvallat ja Britannia Irakissa ja - niin todella - Afganistanissa, Israel Beirutissa ja Gazassa, Venäjä Tšetšenian pääkaupungissa Groznyssa.

Katse Afganistanin lähihistoriaan

Kun keskustellaan Suomen osallistumisesta siihen, mitä kenraali Hägglund siis kutsuu aseelliseksi selkkaukseksi Afganistanissa, tulisi mielestäni ennen kaikkea tarkastella tämän Keski-Aasian vuoristoisen maan lähihistoriaa.

Paikan päällä olevat suomalaiset ISAF-joukkojen sotilaat puhuvat varmasti vilpittömästi, kun he täältä lähetetyille uutisreporttereille korostavat toimintansa pyyteetöntä ja humanitaarista luonnetta. Samoin ajattelevat epäilemättä myös muista maista tulleet ISAF:n sotilaat toiminnastaan Afganistanissa. Varmaan moni amerikkalainen sotilas ajatteli aikoinaan samoin tehtävästään Vietnamissa. Tie kadotukseen on usein kivetty hyvillä aikomuksilla.

Kolmen viime vuosikymmenen tapahtumat Afganistanissa osoittavat, että ulkopuolisten puuttuminen maan asioihin on ollut yksi tärkeimpiä syitä selkkauksen jatkumiselle. Afganistan oli rauhallinen, joskin varsin perinteellinen ja monilta osin takapajuinenkin maa 1970-luvulla. Vuosikymmenen lopulla vallan ottanut kansandemokraattinen hallitus alkoi nykyaikaistaa maata ja yritti muun muassa parantaa naisten asemaa, joka pääkaupungissa Kabulissa olikin jo varsin hyvä noihin aikoihin. Talibaneista ei silloin ollut tietoakaan.

Uudistukset törmäsivät kuitenkin maaseudulla paikallisiin mahtimiehiin, jotka eivät alkuunkaan pitäneet pääkaupungista tulleista "ateistisista" opettajista ja muista keskusvallan edustajista. Sisäisesti riitainen hallitus reagoi heimopäälliköiden vastustukseen kovin ottein turvautuen armeijaan ja poliittiseen poliisiin sekä myös ideologiseen liittolaiseensa Neuvostoliittoon.

Tällä tavoin tuli siihen asti puolueettomasta ja liittoutumattomasta Afganistanista osa kylmän sodan geopolitiikkaa ja strategista peliä.

Dollareilla maksettu terrorismi

Yhdysvallat päätti tukea Kabulin hallituksen vastaista islamistista oppositiota toimittamalla sille ohjuksia ja raketteja jo ennen Neuvostoliiton aseellista väliintuloa, jolla Moskova yritti pelastaa mieleisensä fraktion Afganistanin hallituksessa.

Yhdysvaltojen politiikasta vastasi silloin presidentin turvallisuuspoliittinen neuvonantaja Zbigniew Brzezinski, geopoliittisten pelien kokenut pelaaja. Kymmenen vuotta myöhemmin antamassaan haastattelussa Brzezinski piti strategiaansa nerokkaana: hänen mukaansa islamistien aseistaminen joudutti, ellei suorastaan vaikuttanut ratkaisevasti itäblokin hajoamiseen.

Brzezinski tuntui suorastaan vähättelevän näin syntynyttä Frankensteinin hirviötä, islamilaista terrorismia. Puhuipa hän tässä asiassa rehellisesti tai ei, Afganistanissa joka tapauksessa sikisi amerikkalaisten maksamien dollareiden avulla se terrorismi, joka sittemmin kaatoi New Yorkin kaksostornit.

Näin ei tietenkään haluttu käyvän, mutta geopolitiikka on riskeille altista peliä. Tästä varsin tuoreesta historiasta saa hyvää aineistoa keskustelulle Afganistanista. Se voi avata väittelyn, joka koskee muutakin kuin sanoja.

Lähteet: Hannu Reime, Ykkösaamun kolumnisti

Lue seuraavaksi