Uusi säätutka ennustaa tarkemmin lähituntien sateita

Ilmatieteen laitoksen uusi säätutka on otettu käyttöön Vantaalla. Laitteen luvataan lisäävän etenkin ruuhka-Suomen tie- ja lentoliikenteen turvallisuutta.

tiede
Säätutka
Ilmatieteen laitoksen säätutka.YLE

Perinteistä laitetta tehokkaampi, ns. kaksoispolarisaatiotutka, pystyy kartoittamaan sadealueet 250 kilometrin säteellä tutkan ympäriltä. Se kykenee erottelemaan toisistaan lumen, veden, rännän ja rakeet ja kertomaan nopeasti muun muassa tienpintojen jäätymisestä. Tutkassa erottuvat myös linnut, joista on haittaa lentoliikenteelle.

Uudentyyppisen tutkan uskotaan auttavan myös esimerkiksi metsäpalovaroitusten laatimisessa: ne kun perustuvat siihen, että tiedetään toisaalta, missä on satanut ja kuinka paljon, ja toisaalta siihen, että tiedetään, miten metsä on sateen jälkeen kuivunut.

Huomisen sääennusteita uusi tutka ei juuri paranna, mutta sen avulla pystytään kertomaan huomattavasti tarkemmin, mitä tapahtuu muutaman lähitunnin aikana.

Ilmatieteen laitos toivoo voivansa vastedes uusia kaikki kahdeksan säätutkaansa, joista pohjoisin on Luostolla Lapissa. Suomalaisen Vaisalan valmistama tutka maksaa noin miljoona euroa.

Lähteet: YLE Uutiset