Kokkolan Vapauden patsas korjattavaksi

Kokkolan Mannerheiminaukiolla sijaitseva Vapauden patsas siirretään konservoitavaksi. Patsaan jalustaan on syntynyt aikojen kuluessa halkeama.

Kokkola
Jukka-Pekka Tyhtilä / YLE

Halkeamaa on tuettu jo vuosikymmeniä sitten kiristämällä sen ympärille metallivanne. Ongelmana on erityisesti halkeamaan valuva vesi, joka saattaa jäätyessään laajentaa halkeamaa.

Patsas siirretään paikaltaan maanantaiaamuna. Konservoinnilla halutaan varmistaa veistoksen kunto, säilyminen ja turvallisuus.

Kokkolan kaupunki pystytti Vapauden patsaan vuonna 1920 Raatihuoneen aukiolle vapaussodassa kaatuneiden kaupunkilaisten muistoksi.

Patsaan on veistänyt helsinkiläinen kuvanveistäjä Johan Munsterhjelm (1879-1925). Munsterhjelm opiskeli kuvanveistoa ja arkkitehtuuria sekä Berliinissä että Helsingissä. Hän teki useita muitakin sankaripatsaita esimerkiksi Joensuuhun. Lisäksi hän veisti muun muassa Jean Sibeliuksen, Valter Runebergin ja Larin-Kyöstin muotokuvat.