Tutkijat nujersivat syövän kantasoluja salinomysiinillä

Yhdysvaltalaiset tutkijat ovat löytäneet lääkeyhdistelmän, joka pystyy tappamaan rintasyövän kantasoluja. Ne kykenevät vastustamaan tavanomaista hoitoa ja saattavat olla syy syövän uusiutumiseen. Tuhansien kokeilujen jälkeen löytyi salinomysiini, joka koituu syöpien kantasolujen kohtaloksi.

terveys

Useat tutkimusryhmät ovat etsineet keinoa tuhota syövän kantasolut. Ongelmana on ollut se, että kyseisiä kantasoluja on vaikea tutkia laboratoriossa, koska ne muuntuvat nopeasti toisenlaisiksi soluiksi.

Tutkijoille ei alun perinkään ollut selvää, onko mahdollista luoda lääkeyhdistelmä, joka valikoiden tappaisi kantasolut. Tässä yhdysvaltalaiset kuitenkin onnistuivat. He testasivat eläinkokeissa yhteensä 16 000 erilaista kemikaaliyhdistelmää. Salinomysiini osoittautui kantasoluja tappavaksi kemikaaliksi.

Tutkimukset jatkuvat vielä vuosia, jotta päästään selville, onko aine turvallista ihmisille.

Tutkimus, joka on julkaistu Cell-tiedelehdessä, avaa uusia mahdollisuuksia lääkeyrityksille entistä tehokkaamman syöpähoidon kehittämiseksi.

Lähteet: Reuters