Ilmaston lämpeneminen saattaa kutistaa lintuja

Australialaistutkimuksen mukaan lämpötilan nousu on johtanut saarivaltion lintujen pienenemiseen. Pieni koko hylkii tehokkaammin kuumuutta, minkä vuoksi tutkijat uskovat lintujen pienenevän jatkossakin ilmaston lämmetessä.

luonto
Kiilapyrstökotka ja harakka
Sydneyn eläintarhassa kasvanut kiilapyrstökotka sukeltaa harakan alapuolelta ensimmäisellä lennollaan eläintarhan ulkopuolella.EPA / Dean Lewins

Viimeisen vuosisadan aikana lämpötila Kaakkois-Australiassa on noussut 0,7 celciusastetta. Samanaikaisesti alueen lintujen koko on pienentynyt 2 - 4 prosenttia.

Tutkimuksessa tarkasteltiin kahdeksaa lajia, joita on täytetty maan museoihin eri vuosikymmeninä. Tarkasteltujen lajien joukossa oli myös neljä uhanalaista lajia.

Melbournen yliopiston eläintieteilijä pitää tutkimustuloksia hälyttävinä, mutta sanoo niiden tuovan myös toivoa:

- Vaikka tulokset sinänsä ovat huolestuttavia, piilee niissä toivonmurunen. Tulokset osoittavat, että evoluutio voi tuoda eläinlajeille tilapäisen suojan, sanoo tutkija Michael Kearney.

Samansuuntaisia tuloksia on saatu myös muissa tutkimuksissa. Lintujen ja nisäkkäiden koon muutoksia on aiemmin tutkittu Britanniassa, Tanskassa, Israelissa ja Uudessa Seelannissa. Päätelmää tukee myös se, että napa-alueiden lähistöllä elävät eläimet ovat yleensä suurempia kuin lajitoverinsa lähellä päiväntasaajaa.

Tutkimus julkaistiin viime viikolla brittiläisessä Proceedings of the Royal Society B: Biological Sciences -lehdessä.

Lähteet: AP, YLE Uutiset