Arctic Sean polttoaine alkaa olla lopussa

Kadonneen rahtialus Arctic Sean on mitä todennäköisimmin löydettävä satama kahden vuorokauden sisällä. Suomalaisasiantuntijan mukaan polttoaineen on oltava lopussa varsinkin, jos laiva on venäläistietojen mukaan Kap Verden edustalla.

Ulkomaat

Merenkulkulaitoksen meriliikenteen ohjauksen apulaisjohtaja Kari Kosonen on suorittanut Arctic Sean kulutuksesta laskutoimituksia.

- Laivatietojen mukaan Arctic Sealla on 275 tonnin tankki ja sen normaalikulutus on 12,5 tonnia vuorokaudessa. Normaalilla ajonopeudella polttoaineen olisi pitänyt jo loppua pari päivää sitten.

Arctic Sea pystyy kuitenkin 90 tonnin dieseltankkinsa turvin käyttämään koneen sähkö- ja muita järjestelmiä, vaikka se vain kelluisi merellä. Kosonen ei kuitenkaan tiedä, olivatko laivan tankit edes täynnä, kun se lähti Pietarsaaren satamasta. Mitä todennäköisimmin se ei kuitenkaan ole saanut polttoainetta mistään.

- Polttoaineen on pakko olla loppu, mikäli laiva todellakin on Kap Verdellä. Millään ajovauhdilla ei saa säästettyä niin paljoa, että sitä vielä olisi jäljellä, Kari Kosonen sanoo.

Lähteet: YLE Uutiset / Marcus Ziemann