Poliisi on saanut valokuvia Arctic Sean hakatusta miehistöstä

Suomen keskusrikospoliisi vahvistaa YLE Uutisille, että Ruotsin poliisin hallussa on valokuvia Arctic Sea -laivan pahoinpidellyistä työntekijöistä.

Kuva: RURTR

Englantilainen The Daily Telegraph -sanomalehti kertoi aiemmin, että Ruotsin poliisin hallussa on valokuvia, jotka todistavat miehistön joutuneen raa'an kohtelun uhreiksi. Kuvissa näkyy mustelmia ja puuttuvia hampaita. Miehistön saamien vammojen uskotaan johtuvan kovista keinoista, joilla kaappaajat ovat kuulustelleet heitä.

Kaappaajat ovat uhanneet miehistöä ja vaatineet lunnaita. Lunnassummaa ei ole kerrottu.

Poliisi on kuitenkin edelleenkin erittäin niukkasanainen laivaa koskevien tietojen kommentoimisessa. KRP ei kommentoi edes sitä, ovatko kuvat varmasti kadonneelta alukselta. Poliisi ei myöskään ota kantaa laivan tämänhetkiseen sijaintiin.

Uutistoimisto Itar-Tass kertoo aluksen ohittaneen Kap Verden ja olevan matkalla etelään kohti Kamerunia.