Nasalta uutta kuvaa ensimmäisestä kuulennosta

Torstaina tuli kuluneeksi 40 vuotta siitä, kun Apollo 11 -avaruusalus laukaistiin kantoraketilla kohti kuuta. Nasa julkaisi juhlapäivän kunniaksi hiljattain löydetyn uuden videon ensimmäisestä kuulennosta.

Ulkomaat
Apollo 11 nousemassa taivaalle
Apollo 11 nousemassa taivaalle hetki laukaisunsa jälkeen 16. heinäkuuta 1969.NASA

Vuodet kadoksissa ollut video näyttää 15 avainhetkeä Neil Armstrongin, Edwin Aldrinin ja Michael Collinsin uraauurtavalta matkalta. Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa kertoo parannelleensa videohetkeä digitaalisesti, jotta se antaa tapahtumista selkeämmän kuvan kuin takavuosien rakeiset ja sumeat filmit.

Neljä päivää Apollo 11:n laukaisun jälkeen komentaja Neil Armstrong käveli yhdessä Edwin Aldrinin kanssa Kuun pinnalla. Armstrong on ensimmäinen Kuussa kävellyt ihminen. Amerikkalaisviestimien mukaan julkisuutta karttava mies ei kuitenkaan aio osallistua Nasan järjestämiin 40-vuotisjuhlallisuuksiin, jotka pidetään kuukävelyn vuosipäivänä maanantaina.

YLEn Kuustudio seurasi Apollo 11:n matkaa

Ralf Friberg oli uutispäällikkönä Yleisradiossa Kuun valloituksen aikaan vuonna 1969. Hän myös juonsi massiivista Kuustudiota, jossa seurattiin Apollo 11:n matkaa ja laskeutumista.

- Kyseessä oli megamegauutinen, jota itä ja länsi katsoivat aivan eri tavoin, Friberg muistelee.

Ylen Kuustudio oli pisin siihen mennessä tehty suora lähetys maailmassa. Lähetys kesti iltakuudesta aina aamukahdeksaan asti.

- Itse asiassa lähetys jatkui vielä tauon jälkeen kello 11. Silloin en kuitenkaan ollut mukana, sillä olin yön aikana jo leipiintynyt aiheeseen, Friberg sanoo.

Friberg listaa Kuun valloituksen kaikkien merkittävimpien uutisten joukkoon, joita hän urallaan kohtasi.

Torstaina Nasa laukaisi avaruuteen Endeavour-sukkulan samalta lähtöalustalta kuin Apollo 11:n aikanaan.

Lähteet: YLE Uutiset