1. yle.fi
  2. Uutiset

Kokoomuksen rahoitussäätiö paljasti lahjoittajansa

Kokoomusta rahoittava Kansallisen Kokoomuspuolueen säätiö paljasti puoliltapäivin viime vuonna saamansa suurlahjoituksen antajan. 100 000 euron lahjoitus tuli Yksityisyrittäjäin säätiöltä.

talous

Perjantain Suomenmaa-lehti kertoi kokoomuksen merkittävimmän rahoittajan viime vuonna saamasta suuresta lahjoituksesta. Lahjoituksen saanut säätiö ei kuitenkaan halunnut kertoa lahjoittajatahoa.

Tänään säätiöiden edustajat keskustelivat aiheesta. Kansallisen Kokoomuspuolueen saatiön rahastonhoitajan Heikki J. Perälän mukaan keskustelussa sovittiin, että Yksityisyrittäjäin säätiön nimen saa kertoa.

Yksityisyrittäjäin Säätiö perustettiin jo vuonna 1936. Perustajat olivat itsenäisiä tukkukauppiaita, kuten Tuko ja Stockmann Oy. Säätiö pyrkii nettisivujensa mukaan muun muassa vaikuttamaan yhteiskunnan yrittäjyysasenteisiin pitkäjänteisesti ja keskitetysti kumppaneittensa kautta. Säätiön yhteistyökumppaneihin lukeutuu yhdistyksiä ja muun muassa Suomen Yrittäjät -järjestö.

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi