Hurja lisko puolustautuu työntämällä kylkiluunsa ihon läpi

Wienin yliopiston tutkijat ovat selvittäneet Espanjassa elävän kylkiluuvesiliskon hurjan puolustautumistavan. Kun petoeläin uhkaa kylkiluuvesiliskoa, se voi työntää kylkiluunsa ruumiinsa ulkopuolelle.

luonto

Kyljestä ulos törröttävät luut muodostavat piikkirivin, joka repii makupalaa havittelevan pedon suun.

Vaikka liskon outo kyky on tiedetty jo kauan, wieniläistutkijat ovat uudenaikaisella valokuvaus- ja röntgenlaitteistolla nyt saaneet selville, miten lisko tekee pöyristyttävän temppunsa. Kuvista nähdään, että pedon uhkaama kylkiluuvesilisko (Pleurodeles waltl) heilauttaa kylkiluunsa eteenpäin, jolloin niiden suunta suhteessa selkärankaan muuttuu noin 50 astetta. Kylkiluut pullistavat ihoa ja saavat eläimen näyttämään suuremmalta.

Luunkärjet tunkeutuvat nahan läpi, mutta eläin ei itse tunnu kärsivän tästä. Vaikka lisko repäisee nahkansa joka kerta kun se kohtaa pedon, nahka korjautuu nopeasti. Monilla sammakkoeläimillä on ilmiömäinen kyky korjata ihovaurionsa.

Kylkiluutempun lisäksi noin 20-senttisellä vesiliskolla on toinenkin puolustautumistapa, se erittää ihostaan maitomaista myrkkyä. Kun luupiikit rikkovat pedon suun, myrkky pääsee sen elimistöön tehokkaasti. Myrkky aiheuttaa ankaria kipuja ja voi jopa tappaa uhrinsa. Kylkiluuvesilisko ei itse kärsi myrkystä, vaikka sen oma iho on rikki.

Tutkimus on julkistettu Journal of Zoology -tiedelehdessä ja siitä kertoo BBC.

Lähteet: YLE Uutiset