Sosiaalijohtajan kalusteostokset eivät johda toimiin

Helsinki ei aio ryhtyä toimiin kaupungin sosiaalijohtajan kalustehankinnan vuoksi. Helsingin kaupunginhallitus käsitteli sosiaalijohtaja Paavo Voutilaisen kalustehankintoja koskevaa kantelua maanantaina.

Kotimaa

Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen jonka mukaan jatkotoimia ei tarvita, vaikka kalustehankinnassa olikin tehty virheitä. Samalla kaupunginhallitus päätti, että kaupungin hankintaohjeiden noudattamista seurataan jatkossa nykyistä tarkemmin.

Äänestyksen jälkeen kaatui ehdotus, että sosiaaliviraston johdon viime vuosien hankinnoista olisi tehty kokonaisselvitys.

Asiassa on kyse sosiaalijohtajan työhuoneen uusista kalusteista. Helsingin sisäisen tarkastuksen mukaan Voutilaisen kalustehankinnat olisi pitänyt kilpailuttaa hankintalain mukaisesti, sillä ostettuja huonekaluja myyvät useammat kalustetoimittajat. Tarkastuksen perusteella hankinta ei kuitenkaan aiheuttanut taloudellista vahinkoa kaupungille.

Lähteet: YLE Uutiset