Tutkija: Pelonkulttuuri jyrää

Akatemiantutkija Hille Koskela katkaisisi pelkokierteen sanomalla EI! nollatoleranssi-asenteelle.

Yle Uutisten artikkeliarkisto
Valvontakamerat ovat yleistyneet myös maatiloilla.YLE / Ari Tuhkanen

Akatemiantutkija Hille Koskelan mukaan on tapahtunut tapakulttuurin muutos. Hän kutsuu uutta tapaa tuoreessa kirjassaan Pelkokierre pelonkulttuuriksi. Se tarkoittaa sitä, että ihmiset varoittelevat yhä enemmän toisiaan, satsaavat erilaisin tavoin sekä työpaikoilla että arjessa turvallisuuteen ja ostavat tuotteita, joiden kerrotaan painavin sanoin olevan turvallisia.

– Turvallisuus on avainsana niin autovalinnoissa kuin lasten kasvatuksessakin. Se tapahtuu oikeastaan huomaamatta ja sitten siitä tulee sellainen kierre, ettei enää osatakkaan oikeasti tehdä valintoja, vaan mennään aina vaan se turvallisimman vaihtoehdon mukaan. Se puolestaan tuottaa helposti uskoa siihen, että on vaarallista, vaikka ei olisikaan, sanoo Koskela.

Valvontakamerat ja vartijat ovat merkkejä pelonkulttuurista

Pelonkulttuuri näyttäytyy Suomessa myös tuhansin seiniin kiinnitetyin valvontakameroin ja sadoin vartijoin, joita seisoo kauppojen lisäksi nykyään myös kioskeissa. Euroopan maista vain Britanniassa on enemmän valvontakameroita kuin Suomessa.

Koskela ymmärtää valvontakameroiden hyödyn. Nehän auttavan jälkikäteen rikosten selvittämisessä ja jossain määrin ehkäisevät myös niiden tapahtumista.

– Mutta jos jotain tapahtuu, ne eivät itse tekohetkellä suojele, korjaa väkivallan jälkiä, muistuttaa Koskela. Kamerat ja vartijat myös antavat sellaisen vaikutelman, että täällä voi olla vaarallista ja että jotain voi tapahtua. Ne luovat omalta osaltaan pelkokierrettä, jonka katkaiseminen vaatii laajaa pohdintaa siitä, tarvitaanko me todella näin paljon kameroita ja vartioita vai onko asiassa menty liiallisuuksiin.

Turvallisuuskauppa käy meillä kuin siimaa - muualla ollaan varovaisempia

Koskelan mukaan suurin syy valvonnan lisäämiseen on se, että pelossa elävä yhteiskunta ostaa turvallisuuspalveluita riemusta kiljuen. Turvallisuusalan yritysten myynti kasvaa lamasta huolimatta kohisten, mutta kaupan päälle ostaja saa ripauksen pelkoa.

Koskelan mukaan muita syitä valvonnan lisääntymiseen on suomalaisten uutta tekniikkaa kohtaan osoittama innostuneisuus ja luottamus sekä luja usko auktoriteetteihin. Merkittävänä syynä Koskela pitää myös sitä, että valvontakameroihin turvautumisesta on käyty suhteellisen vähän julkista poliittista keskustelua.

– Olen käyttänyt vasta esimerkkinä Yhdysvaltoja, jossa on hyvin tiukka yksityisyydensuojaperinne. Siellä on käyty hyvin kiivaat poliittiset väittelyt siitä, voidaanko julkista tilaa valvoa kameroin. Lopputulos on aika erilainen kuin meillä. Puolitoista vuotta sitten San Francisco teki sellaisen päätöksen, että julkista tilaa voidaan valvoa kameroin ja sinne asennettiin 27 kameraa. Ne asennettiin sillä ehdolla, että ne suljetaan aina kun on mielenosoitus. Meillä kamerat käyvät koko ajan ja niitä on esimerkiksi pelkästään metrossa 350 kappaletta, kertoo Koskela.

– Myös Berliini on hyvä esimerkkiä kameravalvonnasta. Siellä siihen on suhtauduttu todella kriittisesti just sen takia, että se muistuttaa tästä Itä-Saksan kontrollikoneistosta. Meillä Suomessa ei tunnuta muistavan, millainen yhteiskunta Neuvostoliitto oli. Meillä ei ole minkäänlaisia keskusteluja siitä, että vaikuttaisiko nykyinen valvonta vähän samankaltaiselta ja pitäisikö meidän vähän vähentää sitä, kyselee Koskela.

Valvontakameroihin liittyy aina riski väärinkäytöstä

Koskela vihjailee, ettei Suomessakaan kaikkia valvontakameroiden kuvamateriaalin käyttötarkoituksia tiedetä.

– Koska kameroita ei laiteta mielenosoitusten ajaksi kiinni, kuvia on mahdollista käyttää esimerkiksi tietynlaiseen profilointiin. Se ei ole kauhean ongelmallista siihen, asti kun meillä on vahva demokratia ja asiat kunnossa. Mutta mua huolettaa se, että koskaan ei voi olla ihan varma siitä, että onko kaikki niin kunnossa ja onko tulevaisuudessakin kaikki niin kuin olla pitää, sanoo Koskela.

Tutkija on pannut myös merkille, että ihmisiä kehotetaan yhä enemmän valvomaan toisiaan, ottamaan kuvia kohdalle sattuneista skandaaleista palkkion toivossa. Samaa tapahtuu Koskelan mukaan ihan rikostorjunnankin nimissä, kun poliisi rohkaisee julkisesti ihmisiä tarkkailemaan ja valvomaan toisiaan.

– Kyllä siinä unohtuu se, miten ikävä ilmapiiri siitä voi seurata, muistuttaa Koskela.

Median pitäisi suhteuttaa ja taustoittaa rikosuutiset

Koskelan mukaan media ruokkii pelkokierrettä siten, että se esittää rikokset irrallaan yhteiskunnan laajemmasta kokonaisuudesta ja jättää näin yleisölle ainoaksi mahdollisuudeksi kontrollin ja kurin lisäämisen.

– Rikosuutisoinnin ongelma on se, että se esittää sangen epätodennäköisiä rikoksia sangen isoilla otsikoilla ja tilastollisesti merkittäviä, jotka on Suomessa aika yleisiä, pienellä otsikolla. Esimerkiksi viikoittain toistuu uutinen, että nainen ammuttiin tai hakattiin. Se on pikku uutinen, jonka lopussa mainitaan, että tekijä oli hänen puolisonsa tai entinen puolisonsa. Siinä kohtaa olisi mahdollista nostaa esiin keskustelu parisuhdeväkivallasta ja sen yhteiskunnallisesta merkityksestä, mutta niin ei tehdä. Suurimman tilan saavat epätodennäköiset tapaukset, kuten lapsi kaapattiin uimarannalta. Tämä siitäkin huolimatta, että loppujen lopuksi ei edes tiedetä kaapattiinko lapsi vai ei, mutta siitä tehdään aivan valtava juttu ja sillä tuotetaan mielikuvaa siitä, että kuka tahansa voi koska tahansa kaapata minun lapseni. Ja sehän nyt ei oikein suomessa ole näin, sanoo Koskela.

Pelkokierre katki toleranssinkulttuurilla

Nyt olisi Koskelan mukaan tärkeää keskustella sellaisista turvallisuuden edistämiseksi tehtävistä toimista, jotka eivät vielä ole yleistyneet.

– Sitä voi tehdä omassa arjessa yksilötasolla sekä yhteiskunnan tasolla. Esimerkiksi onko ihan tarpeellista, että perheeseen hankitaan turvajärjestelmä, jossa lapset näppäilee koulusta tultuaan oman koodinsa niin, että vanhemmat tietävät lastensa tulleen kotiin vai pitäisikö sittenkin luottaa perheen keskinäiseen vuorovaikutukseen, sanoo Koskela.

Pelkokierteen katkaisemiseksi Koskela ehdottaa myös nollatoleranssihenkisen asenteen korvaamista toleranssinkulttuurilla.

– Toleranssinkulttuurissa suvaitsemme vähän enemmän, käytämme vuorovaikutusta, yritämme ymmärtää toista ihmistä tai ihmisryhmää, annamme tilaa sen sijaan, että laittaisimme kaiken samaan muottiin. Uskon, että se olisi pidemmällä tähtäimellä kestävämpi tie kuin se että pannaan aina kovaa kovaa vastaan, arvioi tutkija Koskela.

Tutkija haastaa kyseenalaistamaan mainonnan turvallisuus-retoriikan

Pelon kuristusotteesta irti rimpuilun voi aloittaa tutkijan mukaan hyvin pienistä asioista. Ensimmäiseksi voi esimerkiksi kyseenalaista viimeisten kymmenen vuoden aikana yleistyneen mainonnan turvallisuus-retoriikan. Koskelan mielestä turvallisuus-sanan kohdalla pitäisi hälytyskellojen soida.

- Mun mielestä ei pitäisi ostaa mitään mitä myydään sanalla turvallisuus. Ainakaan ennen sitä, kun on tarkaan miettinyt lisääkö tuote tai palvelu tosiasiassa turvallisuutta vai lisääkö se pelkoa. Ja sitten pitäisi katsoa laajemmin kuin sitä omaa kotia tai omaa ympäristöä tai omaa Suomea. Kansainvälinen vertailu saa ihmisen helposti ymmärtämään ja järkeilemään, että itse asiassa täällä on aika turvallista ja hyvä elää. Siihen pitäis uskoo, ja sitä pitäis tukee, ja sitä pitäis viedä eteenpäin kommunikoimalla ihmisten kanssa kasvotusten, rohkaisee Koskela.

Lähteet: YLE Helsinki / Ari Tuhkanen