Suunvuorossa Antti Vihinen: Suomi, maa ilman lahjontaa?

"Miten se nyt menikään: Suomi on maailman vähiten korruptoinut maa, ja siitä me olemme olleet vuosikausia ylpeitä. Näin kertoivat OECD:n tutkimukset, mutta niihin liitetty sivuhuomautus jäi suomalaisilta usein lukematta...

lahjonta

OECD:n korruptiokartoitukset nimittäin totesivat, että juuri Suomen ongelmana on läpipääsemätön ja -näkymätön hämähäkinverkosto, jonka lankoihin poliittiset päättäjämme ja johtavat virkamiehet ovat kaikki kytkeytyneet. Tällä tarkoitetaan selkokielellä mafiamaista hyväveli- tai hyväsisarjärjestelmää.

Vaalirahoitusjupakoiden myötä Suomen puhtoinen lintukotoajattelu saa aivan uudenlaisia ulottuvuuksia, jotka päivittäisen uutistulvan myötä tuntuvat koko ajan voimakkaammin vahvistavan tämän OECD-tutkimusten pienen alaviitteen. Poliittinen kulttuuri Suomessa ei ole niitä avoimimpia, toteavat nyt jo toistaiseksi vaienneet ja Suomessa perinteisesti melko hiljaa pysyttelevät valtiotieteilijät. Professori Heikki Paloheimon mielestä meidän maassamme on konsensushenkinen poliittinen kartelli, joka määrää asioista.

Proffa jatkaa vielä, että toimintatapojamme leimaa ei-julkinen asioiden valmistelu, joka mahdollistaa monipuolisen raja-aluetoiminnan. Tästäkö nyt sitten lopulta on kysymys, kun valtioyhtiöt antavat puolueille voitelurahoja vaalikampanjointiin, tai kun erilaisin konsulttisopimuksin jaetaan urakoita sulle-mulle-periaatteilla kaikenlaisen lakisääteisen kilpailuttamissäännöstön ulkopuolella.

Kaikkein omahyväisimmät yritysjohtajat täällä Lahdessakin ovat leimanneet koko keskustelun turhanpäiväiseksi; liian läheltä taitaa liipata. Tavallinen kadunkulkija, se kuuluisa pieni ihminen, menee tässä mylläkässä aika lailla sekaisin. Nyt vaalirahoituskohu on jatkunut jo niin kauan ja se on jo niin monimutkainen, että ihmiset kyllästyvät siihen ja haluavat viimein unohtaa menneet.

Tämä maton alle lakaiseminen on myös osa suomalaista poliittista kulttuuria: siinä missä melko pienikin korruptioepäily riittää Keski-Euroopassa välittömiin irtisanoutumisiin tai potkuihin, meillä jäädään virkoihin ja asemiin väsytys-, pitkitys- ja viivytystaitelua käymään. Niinpä jopa itse itseään konsultoineet ja tästä muhkeat palkkiot itselleen kanavoineet virkamiehet saavat jatkaa meillä tehtävissään, kunhan vain perse kestää muutaman viikon ajan julkisen sanan päälle kaatamaa merivettä. Mikään ei ole niin lyhyt kuin äänestäjän poliittinen muisti: kun parin vuoden päästä käydään vaaliuurnille, niin kuka tästä kesästä muistaa enää mitään, kuka kyseenalaistaa korruptoitumattoman Suomen sinivalkoiseksi pestyn ”totuuden”?

Mutta, mutta. Palataanpa nyt kuitenkin sen verran jutun juureen, että pohditaan ääneen tätä konsensusajattelua, tätä ”maan tapaa”.

Jos poliittiseen luottamustehtävään valittu henkilö on syystä tai toisesta suuressa kiitollisuudenvelassa johonkin suuntaan, niin hänen pitäisi itse osata vetää johtopäätökset ja erota, minimissään kuitenkin jäävätä itsensä tätä kiitollisuudenvelkasuhdetta vähänkin sivuavissa päätöksentekoprosesseissa.

Meillä näin ei käy, ja se on monien mielestä korruptoituneen järjestelmän tunnusmerkki. Tämä mafiaelokuvista hyvin tuttu kiitollisuudenvelkavyyhti on se suomalainen konsensusmaailma, joka tuntuu olevan muiden maiden ihmisille niin vaikea ymmärtää. Meille se on tuttua, koska Suomessa kaikki tuntevat toisensa ja meidän päätöksentekoeliittimme on niin kovin itseriittoinen ja sisäsiittoinen.

Ja tästä yhdistelmästä syntyy helposti kusipäisiä lapsia."

Antti Vihinen, Sibeliustalon toimitusjohtaja

Lähteet: YLE Lahti