Ylä-Lapissa kytee ekokatastrofi

Ylä-Lapissa kytee vakava tuholaisten, porojen ja ilmaston lämpenemisen aiheuttama luonnonmuutos. Pahin tilanne on Utsjoella, Suomen päälaella jossa puista kaksi kolmasosaa on jo tuhoutunut. Niiden elpyminen on estynyt koska ylisuuri porokarja syö uudistuvat taimikot.

Kotimaa
Kuollut koivikko on jäänyt pystyyn. Muutaman vuoden kuluttua se kaatuu maahan.YLE / Esko Puikko

Utsjoen alueen tunturikoivikot ovat muuttuneet suurelta osin luurankometsiksi. Useiden tuholaishyökkäysten jälkeen maisema on maasta alkaen ruskeaa. Koivun juureen syntyvät taimet syö puolestaan ylisuuri porokarja pois, eikä koivu jaksa kasvaa. Kehä on tutkijoiden ja nuorten poronomistajien mukaan kestämätön.

Utsjoen tunturiluonto, lähinnä koivikot ovat kokeneet viidenkymmenen viime vuoden aikana useita, lähes täydellisiä tuhoutumisia. Suuri ensimmäinen tuho tuli 1960-luvulla, kun tunturimittarin toukka nakersi lähes 90 prosenttia Ylä-Lapin koivikoista. Mittarin toukka tuhosi vuosikymmeniksi porojen parhaat laidunmaat.

Viidenkymmenen vuoden takainen koivutuho näkyy edelleen kaikkialla Ylä-Lapissa. Koivut eivät ole palanneet takaisin tuntureiden kupeille ja laaksoihin. Utsjoella ensimmäisestä suuresta koivutuhosta on jäänyt avotunturiksi, tundraksi 60 000 hehtaaria.

Tunturimittarin toukka palasi 2000-luvulla Norjasta Ylä- ja Käsivarren Lappiin. Tämä tuho ei ollut yhtä laaja kuin 1960-luvulla. Metsäntutkimuslaitoksen satelliittikartoituksen mukaan 2006 koivikoita tuhoutui 3 400 hehtaaria. Norjassa tuhot olivat moninkertaiset.

Hallamittari yllätti koivikot

Suuri tuho syntyi viime vuonna. Vuonna 2008 tuhojen aiheuttaja ei ollutkaan tunturimittari vaan hallamittari. Helsingin yliopiston dosentin, Metsähallituksen luontopalvelujen aluepäällikön Yrjö Norokorven mukaan se oli ensimmäinen kerta, kun hallamittari levisi mannertunturialueelle.

- Koskaan aikaisemmin ei tiedetä hallamittarin, eli sen toukan levinneen näin kauas etelään tunturialueelle. Tokihan hallamittari tunnetaan Etelä-Suomessa, mutta siellä sitä vastassa on vahva ja kehittynyt tuholaiskanta.

Vuoden 2008 hallamittarin tuhot Ylä-Lapissa ovat 356 neliökilometriä. Tämä tuhoalue on erittäin laaja ja vakava, sillä se kohdistuu myös uusille alueille ja täydentää 1960-luvulla tapahtuneen tuhon jättämiä aukkoja.

Hallamittarin tuhot ovat vieläkin täydellisemmät kuin sisarlajin tunturimittarin. Hallamittari tuhoaa aluskasvuston. Yläpuolisen koivikon lisäksi myös alapuolella oleva kanervikko ja marjojen varvut ovat ruskean harmaat ja elottomat.

- Mittarin toukka kokeilee pistoksilla, onko marjan lehti sopivaa ravintoa. Sitten se toteaa, että ei ole, mutta reikä jää ja pian vierellä olevat tuhannet toukat tekevät samoin, sanoo Yrjö Norokorpi.

Ilmaston muutos lämmittää syksyn

Metlan porotutkija tohtori Timo Helle muistuttaa, että hallamittarin ilmestyminen Lappiin on osoitus mahdollisesta ilmaston lämpenemisestä. Viime vuosina syksyt ovat olleet leutoja, mikä on erittäin otollista mittareiden, erityisesti hallamittarin leviämiselle ja munimiselle.

- Hallamittari siirtyy nimenomaan syys- ja lokakuussa paikasta toiseen. Leuto syksy mahdollistaa sen, mittari leviää tuulen mukana nopeasti paikasta toiseen.

Muniva hallamittari on siivetön. Naaraan leviäminen tapahtuu kuitenkin sen kasvattaman seitin avulla. Seitti toimii kuin lasso ilmassa. Lasso tarttuu tuleen ja tällä laskuvarjolla mittari lentää kohti uusia koivikoita.

Poronomistaja Petteri Valle on hyvin huolissaan tuhoista. Poroille ei nyt ole koivunlehtiä mutta ei myöskään jäkälää. Valle sanoo olevansa yhtä huolestunut riekon selviytymisestä.

- Tämä merkitsee aivan samaa kuin porollekin. Ei täällä ole yhtään ruokaa linnuille. Koivussa ei ole silmuja ja maassa ei ole marjoja. Se on mahdoton yhtälö, ei tällä alueella voi olla yhtään riistaa.

Ylä-Lapilla edessä ekokatastrofi

Ylä-Lapin ekokatastrofille ovat nyt otolliset hetket. Synkkä tosiasia on Yrjö Norokorven mukaan se, että kaksi kolmasosaa Utsjoen koivikoista on tuhoutunut. Tämän tuhoalueen uudistuminen on nyt suuri kysymysmerkki.

- Jos tänne porot päästetään tulevina vuosina, niin eihän se koivu pääse nousemaan. Nyt poronhoidossa pitäisi jättää nämä pois kesälaidunnuksesta useaksi vuodeksi.

- Se on erittäin suuri menetys luonnolle ja elämisen mahdollisuudelle, koska silloin alueet heikkenevät porolaitumena. Ne eivät ole riekon elinympäristöä ja muutkin linnut ja eläimet siitä kärsivät.

Poronomistajat tunnustavat sen mitä tutkijat tietävät ja pelkäävät, eli että poro syö aina nousevan koivikon pois. Poromies Petteri Vallen mukaan tuhoalueen alkaessa vihertää, saapuu sen luokse nälkäinen poro.

- Poro syö sen pois. Meidän tulisikin vähentää poroja taikka sitten laiduntaa niin, ettei näille alueille pääse poroja.

Uutta tundraa syntyy nopeasti

Tutkijat ja nuoret poronomistajat ovat samaa mieltä siitä, mitä tapahtuu Ylä-Lapin luonnolle ja perinteisille elinkeinoille, jos mitään ei tehdä. Tuhoalueet muuttuvat avotundraksi ja vaivaiskoivikot jäävät historiaan, sanoo tohtori Timo Helle.

- Joka tapauksessa ne eivät elvy enää ja niistä tulee pikkuhiljaa paljakkaa. Ensin syntyy laajoja lahoja koivupökkelikköjä ja kun ne rojahtavat maahan, niin siellä on jäljellä aukea tunturi tai paljakka.

Tutkijat myös ennustavat, että herkän Ylä-Lapin luonnon mahdollisuus palautua vie hyvin pitkän ajan. Dosentti Yrjö Norokorpi puhuu jopa sadoista vuosista.

- Miten tänne sitten tulee uutta kasvillisuutta, niin se on kymmenien ellei satojen vuosien päässä. Ei täällä mitään tapahdu nopeasti, jos koivut tuhoutuvat.

Tutkijat ovat laajasti huolissaan Ylä-Lapin luonnon tilan muutoksesta. Aihe on puhuttanut niin porotalousseminaareissa kuin myös tutkijoiden omissa tilaisuuksissa. Ainoaksi ihmisen toteuttamaksi pelastuskeinoksi on hyväksytty porotalouden sopeuttaminen olosuhteisiin.

Ylisuuria porokarjoja pakko leikata

Ongelman vakavuus sai tutkijat ja poronomistajat tekemään yhteisen suunnitelman alueen elvyttämiseksi. ”Koivu ja Tähti” projekti laadittiin 2000-luvun alussa. Tuossa suunnitelmassa lähdettiin siitä, että tuhoalueet säästetään viisi vuotta, kukin kerrallaan laidunkierrolla, kertoo dosentti Norokorpi.

- Suunnitelman toteuttaminen olisi vaatinut muutamia satoja tuhansia euroja. Kulut olisivat syntyneet, kun poromiehet aitaavat alueita ja siirtävät poroja paikasta toiseen. Yhteiskunta ei silloin nähnyt toimenpiteitä tarpeellisina. Emme saaneet siihen rahoitusta.

Projektin suunnittelun aikaan ei vielä tiedetty tulevista suurtuhoista. Nämä nykyiset tuhot ovat tutkijoiden mukaan aivan toista luokkaa kuin vuosikymmenen alussa. Nyt ollaan hyvin vakavan tilanteen edessä ja yhteiskunnan on toimittava, pyytää Norokorpi.

Nuoret poronomistajat ovat tutkijoiden kannalla. Poronomistaja Petteri Valle näkee nyt ainoana keinona porojen suurimman sallitun määrän leikkausta. Viranomaiset on toimittava jos poronomistajat eivät uskalla taikka halua toimia.

- Tämä luonto, luontaiselinkeino ja porotalous kulkevat käsi kädessä. Jos meillä menee siihen, että luonto ei tuota ruokaa poroille ja meidän pitää ruokkia itse porot, niin täytyy tehdä jotain.

Heinäruokinta on tällä hetkellä Ylä-Lapissa erittäin laajaa. Esimerkiksi 1960-luvulla pahiten tuhoutuneelle, Kevon kansallispuiston alueelle toimitetaan joka talvi 120 000 kiloa heinää, että porot saadaan ruokittua.

Petteri Valle ja monet nuoren polven poronomistajat esittävät voimakkaita keinoja porotalouden sopeuttamiseksi uusiin olosuhteisiin. On leikattava porojen määrää.

- Tällä hetkellä meillä on ylisuuri porokarja, josta on leikattava vähintään neljäsosa pois, saisi olla rajumpaakin. Yhteiskunnan on maksettava poromiehille luopumistukea, että tilanne saadaan hallituksi.

Lähteet: YLE Uutiset / Matti Torvinen