Animaatio on alamäessä Japanissa

Japanissa animaatioelokuvien ja -tv-sarjojen myynti on ollut laskussa jo kaksi vuotta. Myynti on pudonnut kolmen vuoden takaisista ennätysluvuista yli kymmenen prosenttia, kirjoittaa Variety.

kulttuuri
Hayao Miyazakin suositun Henkien kätkemä-elokuvan DVD myynnissä tokiolaisessa myymälässä.
Hayao Miyazakin suositun Henkien kätkemä-elokuvan DVD myynnissä tokiolaisessa myymälässä.Andy Rain / EPA

Mediaa seuraavan Media Development Research Instituten laskelmien mukaan Japanilaista animaatiota ostettiin viime vuonna 2,24 miljardilla dollarilla (reilulla 1,5 miljardilla eurolla). Luvussa ovat mukana sekä japanilaiset että ulkomaiset animaatiot. Vielä kolme vuotta sitten piirroshahmot tekivät kauppansa 300 miljoonaa dollaria reippaammin.

Luku on alalla surullista luettavaa siksikin, että viime vuonna julkaistiin kansainvälisestikin huippusuositun animaatio-ohjaajan Hayao Miyazakin uusin elokuva Ponyo rantakalliolla, joka myi Japanissa peräti 163 miljoonalla dollarilla. Ilman sitä animaation alamäki olisi ollut entistäkin jyrkempi.

Tilanteen taustalla nähdään kansainvälinen taloustaantuma. Animaatiotuotannon rahoittajat ovat vetäneet kukkaron nyörejä tiukemmalle ja myös kuluttajat elävät niukemmin. Lisäksi videofirmat ovat vähentäneet vuokrauspisteiden määrää.

Kännykkäsisällöntuotanto kuitenkin taistelee taantumaa vastaan. Kännyköihin myytävät animaatiot ovat alana hienoisessa nousussa ja MDRI:n raportti odottaa kasvun vielä kiihtyvän teknisen kehityksen myötä.

Lähteet: YLE Uutiset