Metsät pullollaan vaarallista valkoista kärpässientä

Sienineuvoja Paula Kangas kehottaa sieneen meneviä tekemään kotiläksyjä. Muutama perussieni on syytä opetella ennen metsään lähtemistä.

sienet
Paula Kangas tutkii sieniä Satakunnan Radion studiossa toimittaja Tapio Termosen kanssa.
YLE / Mika Viljanen

Etelä-Suomessa on sattunut poikkeuksellisen monta sienimyrkytystapausta viikonvaihteessa. Kaikki potilaat ovat syöneet valkokärpässieniä, jotka ovat tappavan myrkyllisiä.

Myrkytystapauksia on neljä, ja kaikkien tila on erittäin vakava. Viikonlopun myrkytysaalto on poikkeuksellinen, sillä Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa on koko 2000-luvulla hoidettu kymmenkunta sienimyrkytyksen saanutta potilasta, joista yhdelle on jouduttu tekemään maksansiirto.

Sienineuvoja Paula Kangas korostaa, että yleisimmät sienet kannattaa opiskella huolellisesti. Valkoista kärpässientä on syytä varoa nyt erityisen paljon, sillä niitä on poikkeuksellisen paljon.

- Yleensä valkoista kärpässientä ei tahdo löytää edes sieninäyttelyyn. Nyt niitä on todella suuria määriä, Kangas hämmästelee.

Lähteet: YLE Satakunta