LUT:n hallitukseen kovia johtajanimiä

Lappeenrannan teknillisen yliopiston uuteen hallitukseen on valittu jäseniä elinkeinoelämän huipulta.

korkeakoulut
LUT
YLE Etelä-Karjala

Uudessa hallituksessa on yhdeksän jäsentä, joista viisi on yliopiston ulkopuolelta. Ulkopuolisia jäseniä ovat Fortumin toimitusjohtaja Tapio Kuula, Kalevala Korun toimitusjohtaja Laura Lares, Lappeenrannan kaupunginjohtaja Seppo Miettinen, Maintpartnerin konsernijohtaja Tuomo Rönkkö sekä Nokian viestintäjohtaja Arja Suominen.

- Ulkopuolisilla jäsenillä on juuri sellaista osaamista, jolla he tukevat ja vahvistavat meille strategisesti tärkeitä alueita, toteaa rehtori Ilkka Pöyhönen. - Yliopiston oma osaaminen täydentyy osuvasti elinkeinoelämän panoksella. Arvostamme suuresti sitä, että saimme juuri nämä henkilöt mukaan yliopistomme kehittämiseen.

Yliopistoyhteisöstä valitut jäsenet ovat professori, TkT Jarmo Partanen, professori, TkT Kaisu Puumalainen, lehtori, TkT Ritva Tuunila ja teekkari Joonas Grönlund.

Uuden yliopistolain mukainen hallitus nimitettiin tänään. LUT:n nykyisen hallituksen toimikausi päättyy tämän vuoden lopussa. Uusi hallitus aloittaa työskentelynsä välittömästi.