Salossa kesän viimeinen iltatori

Suvisalon kesän viimeinen iltatori vietetään torstaina. Viimeisenä kesätorstaina torin lavalla esiintyy tämän kesän Tangomarkkinoissa toiselle sijalle yltänyt Kaija Lustila. Alun perin tangokuningas Amadeuksen piti esiintyä iltatorilla, mutta Lustila korvaa sairastuneen tangokuninkaan.

Kaija Lustilan keikkakalenteri on Tangomarkkinoiden jälkeen tupaten täynnä, vaikkei kruunua tullutkaan. Kuva: YLE / Kimmo Gustafsson

Iltatorien yleisömäärässä päästään tänäkin vuonna lähelle 55 000 kävijää. Tämän kesän suurimman väkimäärän keräsi heinäkuun puolivälissä torilla esiintynyt Anna Abreu. Silloin Salon keskustaan saapui 10 000 torivierasta. Luku on Suvisalon iltatorien ennätys.

Sää on hellinyt iltatoreja tänä kesänä, vain kahtena torstai-iltana on satanut vettä. Avajaisiltana vetivät Matti ja Teppo sateesta ja alle kymmenen asteen lämpötilasta huolimatta torille parituhatta ihmistä.

Järjestäjien mukaan iltatorien suuri suosio perustuu kolmeen asiaan: lavan ohjelma, torimyyjät ja -kahviot tukevat kaikki toisiaan. Ensi kesän suunnittelutyö on jo hyvässä käynnissä.