1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Luomu käy liian suosituksi Ranskassa

Ranskalaisten luomuinnostus näkyi viime vuonna jopa neljänneksen kasvuna myynnissä. Asian huono puoli on se, ettei Ranskassa riitä paikallista luomua vaan yhä suurempi osa tuotteista on rahdattava ulkomailta.

Sanomalehti Le Monden mukaan esimerkiksi luomumaidossa on jouduttu tänä vuonna turvautumaan Britannian tuontimaitoon. Kaikesta luomuruuasta jo vajaa kolmannes on peräisin muualta kuin Ranskasta.

Samalla kun kuluttajien kiinnostus luomua kohtaan on kasvanut räjähdysmäisesti, siirtyminen luonnonmukaiseen tuotantoon kestää esimerkiksi maitotiloilla aina kaksi vuotta.

Ranskassa on noin 5 600 luomutuottajaa. Luku kasvaa joka vuosi, vaikka skeptikot pelkäävät kansalaisten luomushoppailun kääntyvän ennen pitkää laskuun Saksan ja Britannian malliin.

Maanviljelijöiden liiton mukaan harmillista on sekin, että kuluttajat ovat jo totuttautuneet edullisiin tuontiluomutuotteisiin. Vaikka kotimainen tuotanto kasvaisi riittäväksi, halpojen tuotteiden paikkaaminen olisi liiton mukaan mahdotonta.