Kiinan teollisuustuotanto kasvoi elokuussa

Kiinan teollisuuden tuotanto kasvoi elokuussa nopeinta vauhtia sitten huhtikuun 2008. Tuotannon kasvusta ilmoittivat muun muassa petrokemianteollisuus, panimot ja metalliteollisuus. Tuotanto supistui vain tekstiiliteollisuudessa ja lääketeollisuudessa.

talous

Maan teollisuustuotannon kehitystä kuvaava ostopäällikköindeksi nousi elokuussa 54:ään heinäkuun 53,3:sta. Tuotantoa vilkastutti ennätyssuuri lainananto ensimmäisellä vuosipuoliskolla.

Kiinan talous kasvoi toisella vuosineljänneksellä 7,9 prosenttia vuodentakaisesta. Maan hallitus on asettanut tavoitteekseen kahdeksan prosentin bruttokansantuotteen kasvun tänä vuonna.

Lähteet: YLE Uutiset, Startel, Bloomberg