1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Cantores Minores on Yleisradion vuoden nuorisokuoro

Yleisradion vuoden nuorisokuoro on Helsingin Tuomiokirkon poikakuoro Cantores Minores. Vuodesta 1952 toiminut CM on Suomen vanhin poikakuoro. Tällä hetkellä kuorossa laulaa ja opiskelee noin 300 poikaa ja nuorta miestä.

Cantores Minores-kuoro esiintymässä Kuva: Seppo Sarkkinen / YLE

Cantores Minores -kuorossa laulaminen vaatii nuorelta niin aikaa kuin motivaatiota. Poikaäänet sopraano ja altto harjoittelevat kolme kertaa viikossa, miesäänet tenori ja basso kaksi kertaa.

- Sitten on messuja sunnuntaisin, että siinä mielessä se kyllä vie aikaa. Siihen vaaditaan tietty panos ja osallistumisaktiivisuus, jotta laulamisesta voi nauttia, sanoo kuorolainen Tatu Erkkilä.

Erkkilä aloitti kuoron musiikkiopistossa kymmenvuotiaana. Vuoden kuorolaulua ja musiikin teoriaa opiskeltuaan hän eteni esiintyvään A-kuoroon laulamaan sopraanoa. Sittemmin juuri lukion aloittaneen laulajan ääniala on vaihtunut tenoriin.

Repertuaarissa enemmän nykymusiikkia

Cantores Minores -kuoroa johti pitkään saksalainen Christian Haushild. Hänen kaudellaan perustettiin muun muassa CM-musiikkiopisto. Vuonna 2005 kuoron taiteellisena johtajana ja opiston rehtorina aloitti kapellimestari Hannu Norjanen. Erkkilän mukaan johtajan vaihdoksella on ollut vaikutusta niin työskentelytapoihin kuin ohjelmistoon.

- Kun nyt ajattelee syksyä 2004, joka oli Haushildin viimeinen kausi, niin kyllä tässä on nyt laulettu enemmän suomalaista uudempaa musiikkia. Ohjelmisto on muuttunut monipuolisemmaksi, sanoo Erkkilä.

Kuoro laulaa vuosittain ainakin kaksi Johann Sebastian Bachin suurteosta, lisäksi esitetään muuta klassisia kuoromusiikkia sekä suomalaisten nykysäveltäjien teoksia. Ei siis mikään ihme, että kuorossa kouliintuu nopeasti osaavaksi laulajaksi.

- Olen katsellut pikkuveljeni kehitystä kun hän on nyt ollut kolme vuotta mukana, ja kyllä vuodessakin kehittyy hirveästi jos vain on aktiivisesti mukana. Että jos laulaa kuorossa useamman vuoden, niin kyllä voi melkein sanoa puoliammattilaiseksi, Tatu Erkkilä tuumii.

Yleisradion musiikkiosasto on valinnut Vuoden nuorisokuoron vuodesta 1988. Valinnalla halutaan tukea suomalaista korkeatasoista nuorisokuorotoimintaa.