1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Borneo

Suunvuorossa maailmanmatkaaja Merja Åkerlind: Ihan puskasta!

Olemme tottuneet hirvittelemään tuhottua tropiikkia lehtikuvissa ja televisio-ohjelmissa. Kaadettuja sekä poltettuja sademetsiä olen itsekin kauhistellut Borneossa, Brasiliassa ja Nicaraguassa. Mutta olemmeko katselleet tätä Suomea sillä silmällä?

Kesäinen matka Lappiin ja takaisin paljasti ankean totuuden. Junan ikkunasta näkyi etelästä pohjoiseen enimmäkseen pusikkoa. Joensuusta Lahteen palasimme ystävän asuntoautolla, ja mitä olikaan teitten varressa: keskenkasvuisia pajuja, koivuja, pihlajia, leppiä, haapoja ja valtaviksi venyneitä rikkakasveja.

Vain siellä täällä vilahti näkymä järvelle tai kylään.

Mitä meillä suomalaisilla oli ennen loputtomia pusikkoja? Meillä oli kunnon metsiä tai ainakin istutettuja taimia hakkuuaukeamalla. Meillä oli soita, joita ei ollut yritetty ojittaa. Meillä oli peltoja, joita viljeltiin pieninäkin kappaleina, metsän syleilyssä. Karja käyskenteli laitumilla ja luonnonniityillä.

Pihapiireissä elettiin ja niistä pidettiin huolta, vaikka ruohonleikkuria ei joka talossa ollutkaan. Meillä oli vähemmän teitä, ja niitten varsista hävitettiin puskia tarvittaessa työllisyystöinä. Kaupungeissa hoidettiin viherympäristöjä, jotka jätetään nyt oman onnensa nojaan.

Luonnon monimuotoisuutta ei erityisemmin edistä se, että yksi vesakko on syntynyt metsän, toinen suon ja kolmas laitumen paikalle ja että loput ovat merkkejä maaseudun hiljenemisestä tai kaupungin rahojen loppumisesta.

En ole harmeineni yksin. Jo pieni nettietsintä toi esiin kymmeniä valituksia pusikoitumisesta. Monet kyläsuunnitelmat ja kyselyt ovat nostaneet ongelman pahimpien maisemallisten nykyvitsausten joukkoon tai peräti kärkeen.

Junamatkalla kehittelin leikkimielisesti tulevaisuuden strategian Suomelle, jolta globalisaatio on nakertamassa sekä puujalkaa että metallijalkaa. Ruvetaan tekemään koivunvesoista vihtoja koko maailmalle ja sidotaan muut pusikkolajit lehtikerpuiksi karjalle!

Mutta voisiko lehdistä, kuorista tai puuaineksesta kehitellä jotakin muuta ihan vakavissaan? Terveystuotteita haudevesiin, ihonhoitoon tai nautittavaksi? Bioenergiaa? Askartelumateriaaleja?

Virikkeitä ennakkoluulottomaan ajatteluun tarjoaa Helsingin Sanomien sunnuntainen talousjuttu norjalaisesta puunjalostusfirmasta, jolla menee nytkin hyvin. Yritys ei ole pitkään aikaan valmistanut lautaa, selluloosaa tai paperia, vaan se erottelee puusta muun muassa vanilliinin makua, väriaineita sekä kosmetiikaksi päätyvää erikoisselluloosaa.

Jos uudet ideat eivät ota tulta, lohduttautukaamme sillä, että olemme saaneet ratojen ja teitten varsiin maailman pisimmän ekomaantietunnelin. Pusikot toimivat hiilinieluina ja ehkä vielä pelastavat maapallon.